Lintua muistuttava jättihirviö varastaa koiranpentusi, tunkee ne silmäreikiinsä ja päättää tuhota koko universumin koirista saamillaan voimilla. Olet tuolissa istuskeleva Chairopiaani, jonka avuksi lähetetään violetti silmäreikähirviö Trover. Yhdessä kaksikkomme olisi tarkoitus pelastaa koko universumi varmalta tuholta muun muassa pilkkaamalla invalideja ja tappamalla vähämielisiä. Vakuutan, että arvostelija ei ole vielä saanut aivoinfarktia kesän helteiden seurauksena, vaan kyseessä on nopea summaus Trover Saves the Universen lähtökohdista.
Seksuaalivalistusta Justin Roilandin malliin
Trover on monelta osa-alueeltaan kerrassaan hämmentävä teos, mutta yhdestä asiasta voidaan olla varmoja: kyseessä on ehdottomasti Justin Roilandin näköinen teos. Ruudulle piirtyvä seikkailu on niin lähellä tekijänsä Rick and Morty -kulttisarjaa, että koko teoksen voisi hyvinkin kuvitella sijoittuvan samaan jatkumoon tai ainakin hyvin läheiseen rinnakkaisuniversumiin.
Mekaniikoiltaan tämänkertaisen tripin voi summata nopeasti päältä katsoen tasohyppelyksi, jossa on mukana kevyitä taisteluosioita ja pulmia. Tasohyppelyosiot eivät ole mitenkään erityisen kekseliäitä tai haastavia. Pulmat harvoin vaativat suurempia ponnisteluja, ja ajoittain niitä on jopa mahdollista ohittaa kokonaan silkkaa väkivaltaa käyttämällä. Taistelu on puolestaan lähinnä yhden näppäimen hakkaamista ja välillä vihollisten väistelyä. Mikään osa-alueista ei varsinaisesti loista itsekseen, mutta yhteen summattuna kokonaisuus on kuitenkin pelattavuudeltaan erittäin viihdyttävä paketti. Tällä kertaa lopputulos todella on enemmän kuin osiensa summa.
Ulkoisten puitteidensa puolesta kyseessä on hyvinkin tekijänsä muita tuotoksia muistuttava teos. Verkkokalvoille piirtyy visioita värikkäistä maailmoista, häiriintyneistä olennoista ja ennen kaikkea tärähtäneistä tapahtumista. Lähes kaikki hahmoista on animoitu erinomaisesti. Kaiken kaikkiaan kokonaisuus on omiaan imaisemaan pelaajan omaan häiriintyneeseen maailmaansa.
Taivaassa ei tarvita Levolaccia
Ääninäyttelystä vastaa lähes kokonaan Roiland itse, vaikka hahmot ovatkin interaktiivisen viihteen saralla harvinaisen puheliaita. Hiljaisia hetkiä ei käytännössä pääse syntymään hetkeksikään, sillä vähintään Trover itse analysoi tapahtumia jatkuvalla syötöllä. Rauhallista ja pohdiskelevaa hetkeä virtuaaliviihteen parissa toivovan onkin syytä vältellä tällä kertaa puikkoihin hyppäämistä. Vaikka puhetta ja ääninäyttelyä tuntuukin olevan lähes loputtomasti, on huumorin taso ja tyyli niin kertakaikkisen hämärää sekä häiriintynyttä, että pysähtelin jatkuvasti naureskelemaan ääneen koko touhun absurdiutta. Harvassa ovat pelit, joissa pääsee esimerkiksi avustamaan sikiöitä syövää kannibaalia tai syöttämään hahmon hengiltä.
Universumia on mahdollista lähteä pelastamaan joko virtuaalikypärä päässään tai klassisemmin televisioruutua tuijotellen. VR-potalla kokemus on kuitenkin ehdottomasti nautittavampi kuin pelkkällä näköradiolla. Traditionaalisena pelinä Trover ei loista oikeastaan kuin käsikirjoituksensa osalta. Virtuaalisesti pelaajan ympäröivänä moniaistillisena kokemuksena paketti on kuitenkin huomattavasti vetävämpi.
Pahis vai väärinymmärretty romantikko?
Pituutta tripille kertyy noin viiden tunnin verran, mikä kääntyy seikkailun eduksi. Juuri kun tapahtumien absurdius alkaa käymään hieman raastavaksi, tarinassa ollaan jo maalisuoralla. Läpäisyn jälkeen kenttiin voi palata etsimään löytymättä jääneitä keräilyesineitä sekä tekemään tarinan muutamia moraalisia valintoja uudestaan. Lähitulevaisuudessa mukaan ollaan vielä ymppäämässä lisäsisältöä ilmaisen ladattavan tavaran muodossa.
Trover Saves the Universe on ennen kaikkea kokemus. Pelillisesti sitä tuskin kukaan nostaisi vuoden tai edes kuukauden parhaimmiston joukkoon. PlayStationin VR-pelien huomattavan epätasaisessa joukossa peli kuitenkin erottuu edukseen, vaikkei varsinaisesti alustan ominaisuuksilla revittelekään. Kyseessä on harvinaisen huonolla maulla tehty tuote, joka kuitenkin onnistuu jättämään pelaajansa suuhun hyvän maun. Squanch Gamesiltä onkin tämän perusteella lupa odottaa tulevaisuudessa suuria.
Saatavilla: PC, PlayStation 4, PlayStation 4 Pro (testattu) / PlayStation VR (testattu)
Ikäraja: PEGI 16 (väkivalta, kielenkäyttö)