Pidetyn pussimäyrän kaivattu comeback – arvostelussa Crash Bandicoot N. Sane Trilogy

Crash Bandicoot, tuo rakastettavan hölmö pussimäyrä sykähdytti pelaajia kultaisen 90-luvun loppupuoliskolla. Nyt julkaisijajätti Activision on tuonut koko alkuperäisen trilogian nykyraudalle yksissä kansissa. Onko Crash-kolmikko edelleen täyttä timanttia, vai liekö sarjan tenho jämähtänyt kahdenkymmenen vuoden taakse?

Crash Bandicoot -sarja eleli kulta-aikaansa 90-luvun jälkimmäisellä puoliskolla Naughty Dogin uurastaessa kauppoihin neljän vuoden aikana samaisen määrän pussimäyrän tähdittämiä pelejä. Nyt julkaisija Activision haluaa selkeästi testata nostalgikkojen retronälkää niputtamalla samoihin kansiin kolme ensimmäistä – ja samalla parasta – Crash-tasoloikintaa: Crash Bandicoot, Crash Bandicoot 2: Cortex Strikes Back sekä Crash Bandicoot 3: Warped, olkaa hyvä.

Activision ei ole lähtenyt N. Sane Trilogyn käännöstyöhön pystymetsästä, sillä projektin taakse on pestattu pitkän linjan pelitalo, Skylanders-pelejäkin tehtaillut Vicarious Visions. Studio on päättänyt olla sooloilematta haastavassa tehtävässä, sillä koko trilogia näyttää ja tuntuu oitis tutulta 90-luvun klassikkoja pelanneille. Kaikki uusioversion kentät on tehty pilkuntarkasti alkuperäisten piirustusten mukaan, joskin kokonaisuuden päälle on lätkäisty astetta modernimpi ulkoasu 4K-resoluutioineen kaikkineen. Myös musiikki ja äänet ovat kokeneet maltillisia uudistuksia muutamia laitesukupolvia eteenpäin loikkiessa. Oikein mukavasti rullaava lopputulos ei näytä enää lainkaan 90-luvun tuotokselta!

Vicarious Visionsin näkemystä tarkempaan syynätessä N. Sane Trilogystä paljastuu kuitenkin sinne tänne ripoteltuja hillittyjä uudistuksia. Tällä kertaa pelaajat voivat tahkota koko trilogian läpi myös Coco Bandicootin tennareissa. Pelimekaanisestihan mikään ei luonnollisesti muutu miksikään, mutta ilahduttavaa vaihtelua kaikki tyynni. Lisäksi kehittäjät ovat maustaneet kaikkia kolmea seikkailua uudenkarhein kuolinanimaatioin. Automaattitallennus ja bonuskenttien jälkeinen jatkomahdollisuus taas helpottavat paikoin brutaalin haastavaa vaikeustasoa edes hieman. Sopii mainiosti, sillä muutoin loikkimista on tuunattu jopa astetta vaikeampaan suuntaan Crashin liukuessa tasolta alas vähänkin väärään kohtaan laskeutuessa. Erityisesti sarjan ensimmäisen osan jo aikoinaan hurjan haastavat silta- ja linnakentät tuntuvat siis nykypelien lupsakkaan menoon tottuneille armottoman vaikeilta. Suosittelen kolmikkoon tutustumista käänteisessä järjestyksessä, sillä muutoin jo sarjan debyyttipeli voi lyödä luun kurkkuun kinkkisen vaikeusasteensa vuoksi.

Pelimekaanisesti kolmikko on edelleen selkeästi 90-luvun tuotos. Crashit eivät suinkaan olleet aikoinaan täydellisiä, ja sitä suuremmallakin syyllä kokonaisuus tuntuu paikoitellen inhottavan vajavaiselta.

Putkimaiset kentät toistavat itseään nopeasti ja tilannetta seuraileva kamera on jämähtänyt paikoilleen – onpa mukaan päätynyt suorastaan heikkoja pelillisiä ratkaisuja. Näistä esimerkkinä ruutua kohti vierivät kivet ja hurjaa vauhtia kirmaavien eläinten selässä tahkottavat kentät, joissa onnistuminen vaatii alueiden hallitsemisen ulkomuistista. Aikoinaan näyttävillä kohtauksilla oli hauska hämmästyttää kaveriporukkaa, mutta tätä nykyä mokomat läpäisee hammasta purren. Meininki paranee peli peliltä Crash Bandicoot 3: Warpedin ollessa selkeästi paketin ehein ja toimivin seikkailu. Myöskään viikkoja kestävää pelimaratonia on turha odotella, sillä trilogia on tahkottu läpi muutamassa illassa.

Vicarious Visions voi huoletta paukutella henkseleitä mallikkaan käännöstyön vuoksi. Mikään ei kuitenkaan muuta sitä tosiseikkaa, että tasohyppelyt ovat kehittyneet hurjasti kuluneen parinkymmenen vuoden aikana. Antiikkiset pelimekaniikat eivät taatusti herätä hurraa-huutoja ainakaan nuoremmissa pelaajissa, joten N. Sane Trilogyä voikin suositella varauksetta ainoastaan nostalgiannälkäisille.

Saatavilla: PlayStation 4 (PS4 Pro: natiiviresoluutio 2560*1440 / 30fps)
Ikäraja: PEGI 7 (väkivalta)