Eidos aloitti noin vuosi sitten lupaavalta kuulostaneen Fresh Games -projektin, jonka tarkoituksena oli tuoda Eurooppaan japanilaisten pelimarkkinoiden omalaatuisempia tuotoksia. Ensimmäiset uuden nimekkeen alla julkaistut pelit, Mad Maestro ja Mr Moskeeto, olivat kuitenkin melkoisia pettymyksiä niin kiinnostavuutensa kuin elinikänsäkin puolesta. Sarjan tuorein ja näillä näkymin viimeinen julkaisu on PS2-roolipeli Legaia 2: Duel Saga. Edeltäjistään poiketen se on melko laadukas paketti, joka tuo pelityyppiinsä muutamia uusia, mielenkiintoisia ideoita.
Tällä kertaa pelaaja siirretään japanilaisille varsin tyypilliseen fantasiamaailmaan, jota asuttavat tavallisten ihmisten lisäksi erikoislaatuisia voimia hallitsevat mystikot. Tarinan päähenkilönä nähdään nuori Lang, jonka syntyperä on hämärän peitossa. Lapsena hänet nimittäin löydettiin kellumasta eräästä järvestä ja vietiin kasvamaan sen rannalla sijaitsevaan pikkukylään. Ensimmäisen harjoitustehtävän jälkeen kylälle elintärkeä maaginen Aqualith-kivi varastetaan ja Lang päättää lähteä hakemaan sitä takaisin.
Tästä alkaa kymmenien tuntien mittainen seikkailu, joka ei sisältönsä puolesta tarjoa mitään kovin yllättävää. Suurin osa peliajasta kuluu luolastojen kaltaisissa paikoissa, joissa tärkeintä viihdettä on hirviöiden surmaaminen ja pienimuotoisten pulmien ratkominen. Useimpien kenttien lopussa sankareita odottaa jonkinlainen loppuhirviö, josta selvittyään pelaaja pääsee käymään kaupungissa täydentämässä varastoja, keräämässä tietoja ja parantelemassa haavoja.
Pelin tarina käsittelee monia varsin mielenkiintoisia teemoja, joista tärkeimpiä ovat itsensä löytäminen ja turmeleva valta. Näistä on saatu irti muutamia erittäin vaikuttavia kohtauksia, mutta kokonaisuudessaan kerronta on hieman kömpelöä. Useimmista pahiksista on tehty niin kieroutuneita, että ne menettävät täysin uskottavuutensa. Ennalta-arvattavat juonenkäänteet puolestaan tarjoillaan töksähtävinä ja lineaarisina paketteina, jotka saavat pelaajan tuntemaan itsensä usein sekä hölmöksi että ulkopuoliseksi. Tämä näkyy esimerkiksi taisteluina, joiden voittaminen on mahdotonta ennen kuin tarina antaa siihen luvan. Lisäksi tapahtumien rytmitys ei ole aivan kohdallaan. Varsinkin pelin alkupuolella luonnollista vauhtia eteneminen on mahdotonta ja pelaajan on tuhlattava aikaansa keräämällä kokemusta, jotta hahmot voivat selvitä edessä olevasta kohtaamisesta.
Pelintekijöiden kunniaksi on kuitenkin sanottava, että kömpelyydestään huolimatta tarina on vangitseva ja peli pystyy kokonaisuutena pitämään otteessaan ihailtavan hyvin. Suuri kiitos tästä kuuluu kekseliäälle taistelusysteemille, jonka ansiosta vuoropohjaiset kohtaamiset ovat sekä taktisia että mielenkiintoisia. Siinä hahmoilla on mahdollisuus joko lyödä, taikoa, puolustautua tai käyttää esineitä. Pelaaja antaa käskynsä jokaisen kierroksen alussa, jonka jälkeen hahmot hoitavat taistelemisen automaattisesti.
Mielenkiintoiseksi systeemin tekevät ennen kaikkea fyysiset hyökkäykset, jotka koostuvat pitkistä iskusarjoista. Ne rakennetaan ylös, alas, oikealle ja vasemmalle suuntautuvista lyönneistä, joiden määrä kasvaa vähitellen hahmojen noustessa tasoja. Tietyt yhdistelmät muodostavat erittäin voimakkaita Art-iskuja, jotka on jaettu tavallisiin sekä super- ja hyper-hyökkäyksiin. Näistä ensimmäiset kasvattavat hahmon toimintapisteiden määrää ja kaksi jälkimmäistä kuluttavat niitä. Eri tyyppisten iskujen rytmittäminen on siis erittäin tärkeää varsinkin loppuvastustajien kanssa taisteltaessa. Lisäksi hyökkäyksiä voi yhdistää toisiinsa siten, että ensimmäisen Artin viimeinen lyönti on samalla seuraavan ensimmäinen. Koska kaikki iskut eivät tehoa kaikkiin vastustajiin ja suurin osa erilaisista Arteista löytyy yksinkertaisesti kokeilemalla, systeemi vaatii pelaajalta sekä luovuutta että taktikointia. Tämä saa taistelut tuntumaan harvinaisen kiinnostavilta koko pelin ajan.
Hahmot kehittyvät tasolta toiselle tappamalla vihollisia. Heidän lisäkseen kohtaamisista saavat kokemusta tietyt esineet ja sankareiden maagisten voimien ruumiillistumat, Originit. Kehittyessään molemmat antavat hahmoille uusia erikoiskykyjä ja taitoja. Lisäksi aseita, haarniskoja ja useimpia esineitä voi parantaa yhdistelemällä niitä erilaisiin materiaaleihin. Uusia miekkoja hankitaankin pelissä hyvin harvoin, sillä vanhoja tavaroita päivittämällä saa yleensä aikaiseksi laadukkaampaa jälkeä kuin kaupasta ostamalla. Näin on päästy eroon myös useimpia konsoliroolipelejä kiusaavasta epäloogisuudesta eli siitä, että toisella puolella maailmaa valmistetut aseet ovat kymmeniä kertoja parempia kuin kotikylän sepän tuotteet.
Pelissä on huolehdittu myös hahmojen ruokkimisesta, sillä kokkaaminen on oleellinen osa leiriytymistä. Tarjolla on useita kymmeniä erilaisia reseptejä, joista jokainen vaikuttaa hahmojen ominaisuuksiin, kestopisteisiin ja taikuuteen omalla tavallaan. Nämä bonukset ovat väliaikaisia, mutta parantavat sankareiden tehoa ja selviytymismahdollisuuksia huomattavasti.
Kontrollit ja pelattavuus ovat paketissa kohdallaan. Inventaariosysteemissä olisi tosin ollut parantamisen varaa, sillä erilaisten esineiden määrän huomioon ottaen tavaralistassa on aivan liian vähän alakategorioita. Muuten pelin tekninen taso jättää paljon toivomisen varaan. Sen kulmikas ja kankeasti animoitu grafiikka tuntuu olevan perintöä muutaman vuoden takaa eikä äänimaailmakaan tarjoa mitään mainitsemisen arvoista. Lopputulos on siis kaukana konsoli-roolipelien kärkikastista. Yrityksenä Legaia 2: Duel Saga on kuitenkin mukavan ennakkoluuloton, joten sen muutamien ongelmien alta kuoriutuu erittäin viihdyttävä sankaritarina. Roolipeliviihdettä kaipaavien kannattaakin pitää tulokas mielessään seuraavalla ostosreissulla.
