Ruotsalaisesta Paradox Entertainmentista on hyvää vauhtia tulossa kaikkien strategiapelaajien paras ystävä. Se aloitti tämän kehityksen erinomaisella ja harvinaisen monipuolisella Europa Universaliksella, joka sai pian seurakseen entistä hiotumman jatko-osan. Kesällä pelistudio teki erittäin epäonnistuneen vierailun roolipelimarkkinoilla julkaistessaan Valhalla Chroniclesin, mutta nyt se on palannut takaisin ruotuun. Kauppoihin on nimittäin juuri saapunut uusi Hearts of Iron, joka vie pelaajat toisen maailmansodan tunnelmiin vuosiin 1936-1948.
Europa Universalis -sarjaa pelanneet ovat tulokkaan parissa heti kotonaan, sillä se on rakennettu suoraan vanhan perusrungon päälle. Samanlaisesta pelistä ei kuitenkaan ole kysymys, sillä sekä 1900-luvulle siirtyminen että sotatapahtumien painottaminen ovat muuttaneet pelimoottoria huomattavasti. Siinä määrin Hearts of Iron kuitenkin muistuttaa edeltäjiään, että se ei tyydy olemaan pelkkä sotastrategia, vaan laajempi katsaus koko maailmanpoliittiseen tilanteeseen ja sen kehitykseen.
Armeijoiden siirtelyn ohella esimerkiksi diplomatia, kaupankäynti, huollon varmistaminen ja kotirintaman tyytyväisenä pitäminen ovat pelin kannalta oleellisia elementtejä. Sotiminen on osa kokonaisuutta ja se tapahtuu suuressa mittakaavassa. Tämä vaatii pelaajalta tavallista kokonaisvaltaisempaa otetta asioihin, mutta tarjoaa samalla erittäin monipuolisen pelikokemuksen.
Menestys lähtee liikkeelle ennen kaikkea valtion käytössä olevien resurssien hallinnasta. Niiden avulla rakennetaan uusia joukkoja, ylläpidetään armeijaa, rahoitetaan tieteellistä tutkimusta ja pidetään kansalaiset tyytyväisinä. Kuten arvata saattaa, rajalliset resurssit eivät yleensä riitä kaikkien toimintojen ylläpitämiseen, joten pelaajan on hyvin nopeasti opittava priorisoimaan tarpeensa. Liian suuren armeijan ruokkiminen ja huoltaminen vie valtavasti voimavaroja, joista voisi olla enemmän hyötyä tuotanto- tai teknologiapuolella. Samaan tapaan tiukimpien taistelujen aikana on lähes pakko tinkiä kulutustavaroiden tuotannosta, vaikka kansalaiset hieman nurisisivatkin. Lievä tyytymättömyys on aina parempi vaihtoehto kuin vapaasti rajojen yli marssivat viholliset, joita polttoaineettomat joukot eivät pysty pysäyttämään.
Pelaajan toimet on jaettu neljään pääalueeseen: sodankäyntiin, diplomatiaan, tuotantoon ja tieteelliseen tutkimukseen. Näistä viimeisin on kattava silmäys aikakauden teknologiseen kehitykseen ja ennen kaikkea sen sotilaalliseen puoleen. Mukana on neljätoista eri tieteenhaaraa, joista jokainen sisältää lukuisia teoreettisia ja soveltavia tutkimuskohteita. Jokainen edistysaskel ei siis näy automaattisesti parempina aseina tai koneina, vaan tiedemiesten on välillä paneuduttava myös sellaisiin kysymyksiin, joiden ratkaisemisesta ei koidu välitöntä hyötyä. Tämä ja keksintöjen valtava määrä huomioon ottaen pelaajan on tarkasti mietittävä, mihin niukat tutkimusmäärärahat on kannattavinta sijoittaa.
Poliittisesti maailma on jaettu kolmeen kilpailevaan ideologiaan: demokratiaan, fasismiin ja kommunismiin. Kutakin näistä edustaa oma liittoutumansa, joiden välisestä kädenväännöstä koko konfliktissa on pohjimmiltaan kyse. Diplomatian keinoin hoidetaan uusien liittolaisten hankkiminen, sodan julistaminen ja rauhanneuvottelut. Lisäksi muita valtioita voi taivutella oman ideologian puolelle, lahjoa tai tukea näitä teknologialla ja joukoilla, asettaa niiden johtoon nukkehallituksia sekä aiheuttaa sisäistä sekasortoa vallankumousyritysten avulla. Sisäpolitiikkaakaan ei kannata unohtaa, sillä muuten kotirintamalla saattaa seurata ikäviä yllätyksiä. Tyytymättömät kansalaiset voivat ryhtyä kapinoimaan, ja petturuusaikeita hautovat ministerit ja komentajat vaikuttavat suoraan valtion tehokkuuteen.
Sotimisen suhteen peli keskittyy suuriin linjoihin ja jättää taistelujen yksityiskohdat pitkälti hämärän peittoon. Niiden lopputulokseen vaikuttavat kuitenkin erittäin monet muuttujat säätilaa, käytettävää hyökkäystyyliä, vuorokauden aikaa ja komentajien ammattitaitoa myöten. Niinpä sekä hyökkäysten että puolustuksen suunnitteleminen vaatii pelaajalta huolellista harkintaa ja eri tyyppisten joukkojen tehokasta yhteistyötä. Tätä varten peli tarjoaa tehokkaat työkalut, joiden avulla usealta suunnalta tulevat iskut voi keskittää tai porrastaa haluamallaan tavalla. Esimerkiksi pommikoneet voi lähettää pehmittämään vastustajia tuntia ennen salamasodan hengessä tehtyä hyökkäystä, jonka perässä jalkaväki-osasto saapuu ottamaan alueen haltuunsa. Kaiken kaikkiaan systeemin pitäisi täyttää kovimpienkin strategistien toiveet.
Kaikki tämä nivoutuu yhteen ihailtavan hyvin. Eri elementit muodostavat kattavan ja uskottavan kokonaisuuden, josta ei tunnu puuttuvan mitään oleellista. Itse asiassa pelin sisältämän tiedon ja yksityiskohtien määrä on hämmästyttävä. Esimerkiksi Suomen joukot eivät ole vain satunnaista jalkaväkeä, vaan ne on nimetty esimerkiksi Lapin ryhmäksi ja Kenttätäydennys-prikaatiksi. Lisäksi maamme johtajistosta ovat Mannerheimin ja Svinhufvudin ohella mukana kaikki tärkeimmät ministerit ja komentajat Walleniuksen kaltaisia persoonallisuuksia myöten. Kaikista ei sentään ole saatu mukaan valokuvaa, mutta taustatiedon tarkkuus on joka tapauksessa vaikuttava.
Toisen maailmansodan tapahtumia pääsee myös halutessaan tarkastelemaan minkä tahansa valtion näkökulmasta. Kaikki vaihtoehdot eivät välttämättä ole kovin mielenkiintoisia, mutta mahdollisuus siihen on joka tapauksessa olemassa. Lisäksi sotaa voi käydä netissä, jolloin poliittiset neuvottelut ja sodankäynti muuttuvat entistä mielenkiintoisemmiksi. Verkkopelikoodi tuntuu suhteellisen toimivalta, vaikka sen kokeileminen ei testisessioiden aikana onnistunutkaan parhaalla mahdollisella tavalla pelikavereiden puutteen vuoksi.
Muuten tekninen taso ei juuri säväytä. Itse asiassa paketista kuoriutuva peli oli ainakin testikoneella epävakaa ja kaatuili säännöllisesti. Paradoxin nettisivuilta löytyvä päivitys kuitenkin korjasi tilanteen. Graafisella puolella jälki on yksinkertaista ja paikoitellen jopa valjua, mutta se hoitaa tehtävänsä tämänkaltaisessa strategiapelissä hyvin. Samaa voi sanoa myös hiiripohjaisesta käyttöliittymästä, joka on pelin monipuolisuudesta huolimatta pystytty pitämään sangen suoraviivaisena ja yksinkertaisena.
Kokonaisuutena Hearts of Iron on kaikin puolin vaikuttava pakkaus. Sisällöllisesti sen ainoa pieni lipsahdus on tiettyjen, lähinnä diplomatiaan liittyvien toimintojen, välitön toteutus. Pelin kokonaisvaltainen toteutustapa on kuitenkin sen verran vaativa, että satunnaiselle pelaajalle sitä ei voi suositella. Suuren mittakaavan strategiasta ja valtioiden hallinnasta kiinnostuneille julkaisu sen sijaan on omiaan. Paremmuuden Hearts of Ironin ja Europa Universalis 2:n välillä ratkaisee ennen kaikkea se, kumpi aikakausi sattuu kiinnostamaan enemmän.
