Grand Theft Auto 3

29.02.2012

Älypuhelimilla ja tableteillä pelaaminen elää kulta-aikaansa. Se näkyy myös siinä, että useammat aiemmin konsolipelejä julkaisseet studiot ovat kiinnittäneet huomionsa niiden tuomiin mahdollisuuksiin. Rockstar Games lähti peliin mukaan tekemällä iPad ja iPhone -version pelistä Grand Theft Auto III. 10-vuotisjuhlajulkaisu suhtautuu kunnioittavasti. Se näkyy Playstation-pelistä tuttuina animaatioina, mainiona soundtrackinä ja nostalgisena pelikokemuksena. Kulmikkaat polygonit ja epäselvä kartta saavat kuitenkin miettimään, eikö joitain asioita olisi voinut vähän parannella.

Pelin retrohenkisyys on varmasti osin harkittua, eivätkä kulmikkaat hahmot latista pelikokemusta. Tablettiversio on kuitenkin käyttöliittymän vuoksi ongelmallinen. Peliä ei ole sovitettu riittävästi siihen, että kontrollit ja pelitilanne ovat nyt täysin erilaisia. Audiopuoli tuottaa myös haasteita, koska iPadin käyttötilanne poikkeaa siitä, miten konsolilla pelataan kotona. Sitä, mikä toimii olohuoneympäristössä, on vaikea saada rullaamaan pienellä ruudulla ja puutteellisilla äänillä. Kuulokkeilla pelaaminen on melkein pakollista.

Muitakin ongelmia on. Pelin tallennus toimii niin kuin ennenkin, vaikka ratkaisu tuntuu hankalalta iPadilla. Käyttöliittymässä on hyvät ja huonot puolensa, sillä myös alkuperäisessä versiossa oli puutteita. Pesäpallomailalla mätkiminen toimii sujuvasti ja autollakin pääsee eteenpäin, mutta ammuskelusta on tehty vaikeaa. Vuorovaikutus toimii painamalla virtuaalinappeja ruudulla. Vaihtoehtoisia kontrolleja on monenlaisia liikkeentunnistuksesta alkaen, mutta ne eivät ole yhtään sen sujuvampia.

Käyttöliittymän ongelmat aiheuttavat tilanteen, jossa sinänsä suoraviivaista tehtävää suorittaessa vastus syntyy siitä, että peli ei tee mitä pelaaja haluaa. Vaikka tunnelma on kohdallaan ja pelattavaa on valtavan paljon, tuntuu silti ettei uuttakaan versiota ole oikeasti suunniteltu iPadia varten. Se antaa kuitenkin aavistuksen siitä, mitä seuraavaksi on tulossa, kunhan konsolipelien tekijät tulevat kilpailuun mukaan.

TESTATTU
iPad

ARVOSTELIJA
Sonja Kangas

PÄÄSTÖTODISTUS
GTA 3:n retrotunnelma on toimiva ohjattavuusongelmista huolimatta