Erilaisia toimintapelejä Playstation 2:lla riittää. Niiden joukosta ovat tähän mennessä tulleet monet konsolin parhaista peleistä, mutta mukaan on mahtunut runsaasti myös toivottoman keskinkertaisia ja täysin luokattomia virityksiä. Nyt PS2-faneille on jälleen tarjolla tyylillä toteutettua toimintaa, kun alun perin PC:lle ilmestyneen Giants: Citizen Kabuton konsoliversio saapuu lopultakin Eurooppaan.
Pelin tapahtumat sijoittuvat kaukaiselle planeetalle, jonka loputtomia meriä uhmaavat vain muutamat toisistaan erillään olevat saaristot. Näillä pienillä maakaistaleilla asustaa melkoinen määrä erilaisia olentoja, joista osa on enemmän ja osa vähemmän sosiaalisia. Tarjolla on sopivasti siis niin liittolaisia, avuntarvitsijoita kuin vihollisiakin.
Tapahtumat pyörähtävät käyntiin, kun tälle planeetalle putoaa joukko Meccaryneiksi itseään kutsuvia avaruuspilotteja. Sankareiden alus romuttuu törmäyksessä varsin perusteellisesti, joten porukan on ryhdyttävä etsimään keinoa päästä pois planeetalta. Tämä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Varsin pian Meccarynit päätyvät selvittelemään planeetan asukkaiden ongelmia ja tuhoamaan siinä sivussa huomattavan määrän paikallista faunaa.
Pelin tarina ei kuitenkaan pääty siihen, kun Meccarynit saavat perustettua itselleen pysyvän tukikohdan, vaan sen jälkeen pelaajan ohjattavaksi annetaan täysin uusi hahmo. Viehättävä Delphi on äitiään Sapphoa vastaan kapinoiva merenneito, jonka jalona päämääränä on suojella kotiplaneettansa luontoa. Ennen avoimen vallankumouksen suunnittelemista neitokaisen on kuitenkin opittava hallitsemaan loitsuvoimansa, jotka toimittavat Delphin aseistuksen virkaa.
Merihenkisten toimintaosuuksien jälkeen peli muuttaa tyyliään vielä kerran ja uskoo pelaajan haltuun jättiläismäisen Kabuto-hirviön. Puhtaasti fyysisellä massallaan ja valtavilla voimillaan eteenpäin jyräävä Kabuto on yksinkertaisesti liian iso olento pystyäkseen elämään samalla saarella minkään muun eliön kanssa. Tästäkin huolimatta pelaajan tehtävänä on pitää huolta siitä, että olennosta kehittyy vieläkin voimakkaampi. Muuten se ei kykene kukistamaan pelin viimeistä loppuvastustajaa.
Käytännössä Giants: Citizen Kabuto tarjoilee siis kolme varsin erityyppistä pelikokemusta samassa paketissa. Tämä kolmijakoisuus on Giantsin tärkeimpiä koukkuja ja se toimiikin varsin mukavasti. Kaikki hahmotyypit eroavat toisistaan selvästi. Joukkotyöskentelyyn, suureen tulivoimaan ja erilaisiin teknisiin laitteisiin turvautuvat Meccarynit vaativat täysin erilaista otetta kuin taikuuden voimiin luottava Delphi. Valtavan kokoista Kabutoa ei puolestaan voi verrata mihinkään muuhun perinteiseen toimintasankariin. Vastaavia olentoja kun nähdään yleensä lähinnä vihollisina, ei niinkään pelattavina hahmoina.
Kolmesta erityyppisestä hahmosta olisi kuitenkin saanut enemmän irti, mikäli pelin tarina olisi rytmitetty hieman paremmin. Pelaajan on nimittäin kahlattava lävitse kaikki Meccarynien yli 20 tehtävää ennen kuin hän pääsee käsiksi Delphiin. Seuraavien parinkymmenen koitoksen aikana pääosassa on yksinomaan hopeankuultava merenneito, jonka jälkeen peli lopetellaan Kabuton ohjaimissa. Tämä alkaa käydä hieman puuduttavaksi etenkin viimeisen kolmanneksen aikana, sillä valtavan kokoinen jättiläinen on hahmokolmikon selvästi tylsin vaihtoehto. Isolla ja kömpelöllä otuksella seikkaileminen on hauskaa muutaman ensimmäisen tehtävän ajan, mutta pelin viimeiset koitokset alkavat tuntua jo pakkopullalta. Hahmon vaihtaminen muutaman tehtävän välein olisikin luultavasti auttanut saamaan enemmän irti sinänsä mainiosta peruskonseptista.
Toinen pelin mielenkiintoinen piirre ovat sen valtavan kokoiset kentät, joista jokainen on selvästi laajempi kuin yksittäiset tehtävät vaatisivat. Useammat peräkkäiset tehtävät sijoittuvatkin aina samalle kartalle, jolloin jokainen niemennokka ja saarelma tulee jossain vaiheessa käytyä lävitse. Tämä tuo tehtäviin mukavaa jatkuvuutta ja tekee niistä samalla erittäin uskottavia. Tuntuu loogiselta lähteä puhdistamaan pientä kylää sitä asuttavista hirviöistä, kun on itse edellisen tehtävän aikana huomannut sen joutuneen vallatuksi. Vastaavaa tehtäväsuunnittelua olisi mukava nähdä peleissä enemmänkin.
Tähän väliin onkin hyvä todeta, että Giantsin PS2-käännös on teknisesti varsin jämäkkä pakkaus. Kenttien laajuudesta huolimatta peli pyörii sulavasti eikä näkyvyyden suhteenkaan ole ongelmia. Aivan PC-pelin tasolle grafiikka ei kuitenkaan yllä. Etenkin tekstuurit ovat esikuviinsa verrattuna hieman suttuisia, mutta kokonaisuutena jälki on varsin siistiä. Pelattavuudestakaan ei voi valittaa, sillä hahmot tottelevat DualShockia moitteettomasti ja tähtäyksen suhteenkin on annettu armoa juuri sopivasti. Aivan kohdalleen tähtäintä ei tarvitse saada, mutta pelkkä samaan suuntaan katsominen ei riitä osumiseen. Mukava lisäelementti pelimoottorissa on myös mahdollisuus tuhota ympäröivää maastoa. Etenkin Kabutolla pelatessa talojen ja puiden paloitteleminen sopii pelin tyyliin erinomaisesti.
Kokonaisuutena Giants on erittäin mielenkiintoinen paketti. Se pyrkii eroon itseään toistavien toimintapelien pahimmista kliseistä ja onnistuukin siinä melkoisen hyvin. Uskottavasti rakennetut tehtävät ja jatkuvasti eteenpäin kulkeva tarina pitävät mielenkiintoa yllä ja omalaatuisella huumorilla kuorrutetut välipätkät pitävät huolta siitä, että peli ei erehdy ottamaan itseään liian vakavasti. Aivan alkuperäisen PC-version tasolle PS2-käännös ei yllä. Tästä on syyttäminen suttuisempaa grafiikkaa ja hieman kankeampia kontrolleja. Huomion arvoinen julkaisu Giants: Citizen Kabuto on kuitenkin myös konsolipuolella. Persoonallisia, hyvin toteutettuja ja viihdyttäviä toimintapelejä kun ei koskaan ole liikaa.