Gauntlet: Dark Legacy

05.10.2002

Vuonna 1986 Commodore 64:lle julkaistu Gauntlet oli aikoinaan melkoinen tapaus. Armottomaan hirviöiden täyttämään labyrinttiin heitetyt seikkailijat kokivat yhä uudestaan ja uudestaan karun kohtalon, kun jatkuvasti vähenevä elinvoima-mittari putosi vääjäämättä nollaan. Viime vuosien aikana tätä arcade-hittiä on herätelty henkiin useammassakin eri muodossa, joista tuorein on juuri Gamecubelle julkaistu Gauntlet: Dark Legacy. Kyseessä on uusiopainos vuosi sitten Playstation 2:lle ilmestyneestä saman nimisestä toimintapakkauksesta.

Pelin mahtipontinen taustatarina kertoo kolmestatoista riimukivestä, joiden avulla paha velho Garm kutsui demoni Skornen Alamaailmasta piinaamaan kuolevaisia. Sen jälkeen kivet piilotettiin kahdeksaan hirviöiden täyttämään valtakuntaan, jottei kukaan voisi käyttää niitä Skornen palauttamiseen takaisin synnyinsijoilleen. Ihmiskunnan onneksi hyvä velho Sumner on kuitenkin onnistunut löytämään muutaman innokkaan sankarin, jotka ovat valmiita haastamaan sekä demonin että Garmin. Näiden urheiden sielujen on pelaajien ohjastamina tunkeuduttava kaikkiin kahdeksaan maailmaan ja kerättävä kokoon kadonneet riimukivet. Lisäksi tehtävään kuuluu Skornen hallitseman temppelin sisäänkäyntiä vartioivan lasimaalauksen kahdeksan sirpaleen etsiminen.

Pelaaminen on juuri niin suoraviivaista kuin taustatarinasta voisi kuvitellakin. Seikkailijat käyvät yksitellen lävitse kuuteen eri kenttään jaettuja maailmoja etsien niihin kätkettyjä esineitä ja tuhoten siinä sivussa kaikki vastaan tulevat hirviöt. Suurin osa vastustajista on heikkoa, korkeintaan kolmella iskulla kaatuvaa tusinalaatua, joiden lukumäärä lasketaan jokaisessa kentässä sadoissa. Tästä on kiittäminen hirviögeneraattoreita, jotka työntävät jatkuvasti ulos uutta miekanruokaa kunnes sankarit käyvät tuhoamassa ne. Käytännössä suurin osa peliajasta kuluukin yksinkertaisesti hyökkäysnappia hakkaamalla.

Pelin hahmoille on määritelty neljä eri ominaisuutta: voimakkuus, nopeus, haarniskointi ja taikuus. Kullekin näistä osa-alueista on omat experttinsä eli käytännössä tarjolla on neljä hahmotyyppiä, joista jokaisesta on valittavana neljä eri varianttia. Yhteensä perussankareita löytyy siis kuusitoista kappaletta, joiden lisäksi pelissä on ainakin parisenkymmentä piilotettua hahmoa. Jokaisella sankarikokelaalla on omat erityispiirteensä, joihin tutustuminen on varsin hyödyllistä. Esimerkiksi jousiampujaa muistuttavan narrin heittelemät pommit eivät pelkästään vahingoita vihollisia, vaan myös työntävät näitä hieman taaksepäin. Tällaisten hienouksien opetteleminen ja hyödyntäminen ei tosin ole pelaamisen kannalta välttämätöntä, mutta ne lisäävät mielenkiintoa peliä kohtaan huomattavasti.

Hahmot kehittyvät seikkailun aikana varsin ripeää vauhtia. Yhden kentän aikana tasonnousuja tapahtuu tavallisesti pari, kolme kappaletta ja jokainen niistä parantaa sankarin ominaisuuksia hieman. Yksittäisten bonusten vaikutus hahmon suorituskykyyn ei ole kovin kummoinen, mutta niitä karttaa sen verran nopeasti, että kehitys on silminnähtävää. Lisäksi tiettyjen rajapyykkien ohittaminen tietää sankarille eläinkumppania tai muita erikoiskykyjä, kuten mahdollisuutta muuttaa kentistä löytyvää romua rahaksi. Jälkimmäisten taitojen käyttökelpoisuus on hieman rajallinen, mutta tulivoimaa lisäävät lemmikit ovat aina tervetulleita.

Erikoiskykyjen lisäksi sankareiden taistelutehoa parannetaan esineillä, joita voi joko ostaa jokaisen kentän jälkeen aukeavasta kaupasta tai löytää hirviöiden jäljiltä lojumasta ympäriinsä. Kohtuullisen laajasta valikoimasta löytyvät esimerkiksi väliaikainen vahingoittumattomuus, seinistä kimpoavat ammukset ja tavallista suurempi tulinopeus. Esineiden tarjoamat ominaisuudet voi kytkeä päälle ja pois aina halutessaan ristiohjaimella käytettävän inventaarion avulla. Valitettavasti systeemi ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla, vaan etenkin kiireessä väärän esineen ottaminen käyttöön on liiankin helppoa. Röntgenlaseista ei yleensä ole kovin paljon hyötyä, kun tarkoituksena oli muuttua hetkellisesti immuuniksi kaikelle vahingolle.

Gauntlet on pohjimmiltaan hyvin yksinkertaista peliviihdettä, joka koostuu lähinnä suoraviivaisesta hack’n’slash -meiningistä. Samalla se on kuitenkin myös erittäin hauskaa pelattavaa. Etenkin kahden tai kolmen pelaajan voimin hirviöiden lahtaaminen jaksaa kiinnostaa jopa tuntikausia kerrallaan. Tunnelma pysyy koko ajan kiihkeänä ja pelaajien välinen jatkuva sanailu on olennainen osa koko homman viehätystä. Niinpä seikkailu jääkin yksinpelinä varsin latteaksi kokemukseksi. Neljällä pelaajalla kentistä alkaa puolestaan tulla jo turhan ahtaita, mikä syö pelistä sen parhaan terän.

Suoraviivainen ja reipas tunnelma on sisällön lisäksi paljon velkaa myös pelin yksinkertaisille kontrolleille. Ohjaimen nappien takaa löytyy kaksi erilaista iskua, sivuttaisliike, käsikranaatteja muistuttavat taikajuomat, suojaus sekä hahmokohtaiset erikoishyökkäykset. Viimeiset tosin lähtevät A ja B -nappien yhdistelmällä, eivät Y-napista painamalla, kuten pelin ohjekirja väittää. Kontrolleihin tottuu erittäin nopeasti eikä niitä parin kentän jälkeen tarvitse enää edes ajatella. Päänsärkyä aiheuttaakin oikeastaan vain inventaariosysteemi.

Pelin grafiikkamoottori on sen sijaan varsin askeettinen tapaus. Niin hahmojen kuin kenttienkin ulkonäkö vaikuttaa nimittäin olevan perintöä muutaman vuoden takaa. Polygonimallit ovat kulmikkaita, tekstuurit varsin mielikuvituksettomia ja yksityiskohtia on niukan puoleisesti. Animaatiotyöskentely sentään on laadukasta, mutta kokonaisuutena grafiikka on yksinkertaisesti karua. Hahmojen mukana liikkuva kamera joustaa sentään suhteellisen hyvin sen mukaan, miten kaukana sankarit ovat toisistaan. Ajoittain vastaan tulee kuitenkin tilanteita, joissa kuvaruudun reuna estää jotakin hahmoa liikkumasta. Tämä on onneksi korjattavissa siirtämällä muita sankareita lähemmäs loukkuun jäänyttä kumppaniaan.

Teknisistä murheista huolimatta Gauntlet: Dark Legacyn ääreen on pelottavan helppo unohtua pitkäksi ajaksi kerrallaan. Mutkaton hirviöiden lahtaaminen ja aarteiden keräileminen on erittäin hauskaa puuhaa ja peli tukee sitä erinomaisesti niin sisältönsä kuin kontrolliensakin puolesta. Seikkailusta nauttiminen vaatii tosin vähintään yhden pelikaverin, sillä yksinpelinä Gauntlet ei jaksa viihdyttää läheskään yhtä pitkään. Kaiken kaikkiaan kyseessä onkin taas yksi erinomainen lisä Gamecuben moninpeli-tarjontaan.