Uuteen Keanu Reeves –leffaan perustuva Constantine on tavallista yritteliäämpi lisenssipeli. Se heittää pelaajan magiaan perehtyneen John Constantinen nahkakenkiin tutkimaan demonien yllättävää invaasiota Maan päälle. Edessä on toimintaseikkailu, jossa liikutaan ihmisten maailman ja Helvetin välillä.
Pelin lähtökohdat eivät vaikuta kovin lupaavilta. Sen kenttäarkkitehtuuri on hyvin putkimaista eikä pelaajalle yleensä tarjota mitään järkevää syytä tämän temppuradan seuraamiseen. Vaikeapääsyisiin paikkoihin on mentävä ainoastaan siksi, että ne ovat ainoa tapa päästä eteenpäin. Myös kontrolleissa on hieman naputtamista, sillä Constantine liikkuu melko kömpelösti. Lisäksi tietyt asiat, kuten kiipeäminen, vaativat turhan tarkkaa oikeaan paikkaan osumista.
Näiden hieman hatarien perustusten päälle on kuitenkin kasattu sen verran tunnelmallinen seikkailu, että sen pariin jämähtää ongelmista huolimatta. Kenttiä ei ole ahdettu täyteen demonisia vihollisia, vaan paikkojen tutkimiselle ja kauhutunnelmaa ylläpitäville erikoistehosteille on annettu riittävästi tilaa. Lisäksi Constantinella on yksinkertaisesti hauska pelata. Miehen asevalikoima ja erikoiskyvyt ovat mukavan persoonallisia ja onnistunut loitsusysteemi tuo vihollisten kurittamiseen mukavasti potkua.
Minkäänlaista uudelleenpeluuarvoa paketilla ei ole, sillä vaihtoehtoisia pelimuotoja tai mielenkiintoisia bonuksia siitä on turha etsiä. Toimintapainotteiseksi leffapeliksi Constantine on kuitenkin keskimääräistä viihdyttävämpi kokonaisuus.