Pari arvomitalia ja yksi sotarikos – arvostelussa Call of Duty: Vanguard

Taas on yksi vuosi pyörähtänyt, mikä tarkoittaa vuosittaista Call of Duty -julkaisua. Call of Duty: Vanguard on Sledgehammer Gamesin johdolla valmisteltu toisen maailmansodan räiskintäeepos, joka aiheutti aihevalinnallaan hieman kulmien kohottelua heti lähtökuopissaan. Onko sotahistorian koluaminen tässä vaiheessa jo loppuun kulutettu, vai löytyikö studiolta ässä hihasta?

15.12.2021

Modernista paukuttelusta kylmään sotaan ja yhtäkkiä olemme jälleen lähtöruudussa toisen maailmansodan juoksuhaudoissa. Hämmentäviä ajanjaksollisia valintoja, mutta Call of Duty: Vanguard tuntuu historian havinasta huolimatta erittäin modernilta räiskinnältä. Hyväksi hiottua fiilistä auttaa huomattavan paljon studion päätös käyttää Call of Duty: Modern Warfaren pätevää pelimoottoria. Tämän myötä juoksuhaudoissa ei tarvitse huolehtia kompuroinnista, vaan sodankäynti on silmiä hivelevän hektistä. Eturintama on jaettu kolmeen sektoriin, joista kaksi on raivattu miinoista vallan onnistuneesti. Viimeinen polku johtaa epämiellyttävään vaan toivottavasti ei lopulliseen kohtaloon.

Call of Duty: Vanguardin kampanjaosuus on hyvinkin elokuvamainen tarina, jossa käydään läpi useamman rintaman erikoissotilaista kootun joukon operaatiota Saksassa. Juoni on rakennettu kronologisesti etenevinä episodeina, joihin on sekoitettu takaumia ryhmän jäsenten taustatarinoista. Menneillä tapahtumilla autetaan pelaajaa tutustumaan tarkemmin joukkonsa jäseniin ja heidän sotasaavutuksiin, jotka avaavat samalla loogisuutta heidän osuuteensa olla erikoisjoukon jäsenenä. Kampanjan pelattava osuus on taattua Call of Dutyä, eli eeppistä räiskintää ja yhden miehen tappokoneena olemista putkijuoksun muodossa. Yllätykseksi noin puolet tarinasta käydään läpi animoitujen videoiden muodossa, joka ei ainakaan omaa fiilistä juuri haitannut. Vanguard onnistuu luomaan tarinankerronnallaan varsin miellyttävän ”mitäs jos” -tyylisen tapahtumaketjun, mutta sen suosittelen kohtaamaan ihan omin silmin.

Vuonna 2019 päivänvalonsa nähnyt Call of Duty: Modern Warfare tuntui merkittävältä kehitysaskeleelta räiskintäsarjan verkkopelaamisen saralla. Vastakohtana viime vuonna julkaistu Call of Duty: Black Ops Cold War ontui vanhentuneen moottorin vuoksi moninpelin puolella todella ikävästi. Call of Duty: Vanguardin verkkomittelöt tuntuvat jälleen todella raikkailta ja dynaamisilta, sillä Sledgehammer Games nappasi MW:n moottorin haltuunsa teosta varten. Sotilaan liikehdintä ja aseiden käsittely on välittömästi paljon sulavampaa sekä terävämpää katsottavaa. Sen lisäksi esimerkiksi kartat ja niihin kuuluvat dynaamiset ominaisuudet, kuten hajoavat seinät sekä ovet, tuovat interaktiivisempaa tunnetta paukuttelun keskelle.

Miellyttävää pelituntumaa tukee myös teoksen graafinen suoritus. Xbox Series X:llä nautiskellaan natiivista 4K-resoluutiosta ja kuudenkymmenen ruutukuvan sekuntitahdista. Jos kotosalta löytyvä televisio tai näyttö on uudempaa mallia, niin virkistystaajuuden saa ympättyä myös 120:n seutuville. Rintamalla ei valitettavasti nähdä säteenseurantaa, joka toi viime vuotiseen Call of Duty: Black Ops Cold Wariin oman miellyttävän lisäkiillotuksensa. Tekniselta kulmalta Call of Duty: Vanguard onnistuu sulavassa ruudunpäivityksessä yskimättä, mutta yksinpelikampanjan haikana kohdataan huomattavaa yskintää välitallennuspisteiden aikana.

Vanguardin verkkokarkelot paisuvat sisältönsä puolesta todella mukavasti. Pelimuodoissa ei nähdä tajuntaa räjäyttäviä uudistuksia, mutta pientä omaa personaallisuutta on ujutettu mukaan. Modern Warfaresta ja Black Ops Cold Warissa esiintynyt Gunfight loistaa poissaolollaan, mutta kyseisen moodin tilalle on luotu henkiseksi jatkajaksi Champions Hill. Mestareiden kukkula on toki pelattavissa myös yksin tai isommalla porukalla. Uudessa kilpailuhenkisessä taistossa käydään jatkuvaa eliminointia kierroksittain, kunnes jäljellä on enää yksi taistelija, taistelijapari tai -joukkue. Osallistujilla on rajoitettu määrä elämäkolikoita, jotka hupenevat kuolema kerrallaan. Aika-ajoin taistelijoita hemmotellaan levähdyskierroksilla, joissa pystyy ostamaan parempaa aseistusta, varustusta ja lisää elämäkolikoita. Kiihkeään luotihippaan mahtuu siis myös strategiaa, että mikä on järkevin tapa käyttää taisteluista kerääntynyttä valuutta. Kukkulan kuninkaan lisäksi mukana on myös toinen uutukainen pelitila nimeltään Patrol. Se on aggressiivinen pisteenhallintamuoto, jossa joukkueiden tulee pitää neutraalia tukipistettä hallussaan tarpeeksi kauan voittaakseen. Jos erän kello lyö nollaan ennen tarvittavaa pistemäärää, niin enemmän hallintaa kerännyt joukkue voittaa. Patrolin nopeatempoisuus syntyy sillä, että tukipiste liikkuu pysähtymättä koko taistelun ajan. Avaimet voittoon syntyvät kommunikaation kautta, sillä soolona tukipisteelle juokseminen aiheuttaa yleensä lähinnä pahaa mieltä ja kuoleman kehtoon siirtymisen.

Verkkotaisteluiden pääpanostus näkyy eniten Call of Duty: Vanguardin karttavalikoimassa, sillä julkaisuhetkellä taistelemaan pääsee peräti 20:n eri kartan voimin. Kentät eivät ole perinteistä kierrätyskamaa, sillä valikoimasta vain kaksi karttaa ovat remasteroituja vanhemmasta Call of Duty: World at Warista. On toki syytä muistaa, että Call of Dutyjen nykysuunnan mukaisesti pelaajia tullaan hemmottelemaan säännöllisillä ilmaisilla lisäkartoilla, joissa nähdään monesti fanien suosikkeja uusilla mausteilla vanhemmista sarjan teoksista. Massiivisen maisemakatalogin lisäksi mukana on myös uusi Combat Pacing -järjestelmä, jolla pystyy hieman maustamaan verkkokarkeloiden kokoa. Luotihippaa pääsee nimittäin harrastamaan aina 12:n pelaajan ryhmästä 48:n taistelijan välisiin mittelöihin.

Call of Duty on aina ollut varsinainen grindaajan paratiisi, eikä Vanguard kevennä otetta tippaakaan. Päinvastoin, sillä eturintamalla availtavaa riittää aivan järkyttävä määrä ja tämä näkyy erityisesti aseistuksen puolella. Tuliluikuille on saatavilla niin monta erilaista tähtäintä, piippua, kahvaa ja lipasvarianttia, että jopa sotahistorian tutkijalla menisi patruuna poskeen. Tosin hämmennystä herättää määrän lisäksi myös sotahistoriallinen aitous, sillä Sledgehammer Games on ottanut reilusti vapautta lisäkilkkeiden suunnittelussa tuomalla taisteluihin mukaan esimerkiksi perinteisiä pistetähtäimiä ja pimeänäkökiikareita. Aikaparadoksi ei kuitenkaan aiheuta varsinaisesti aivovammaa, koska varustevalikoima innostaa aseiden käyttämiseen kilkkeiden avautuessa sen mukaan.

Siinä missä kampanja ja moninpeli suoriutuu vallan esimerkillisesti, niin jäljelle enää Call of Duty: Vanguardin zombien ala-arvoinen suoritus. Call of Duty: Black Ops Cold War toi mukanaan todella loistavan raatoräiskinnän, joten on käsittämätöntä, kuinka metsään eturintamalla on menty. Kirsikkana pettymyksen päälle on vielä se, että Treyarch itse on ollut vastuussa tuoreen räiskinnän epäkuolleesta osuudesta. Der Anfangiksi ristitty aloituskartta on vain ontto kuori menneestä menestyksestä, eikä allekirjoittanut pysty ymmärtämään uusia ratkaisuja millään mittapuulla. Poissa ovat seinältä ostettavat aseet, Perk-a-Cola-limuautomaatit, kierrospohjainen pelityyli, Outbreak, pääsiäismunat ja erikoisaseet.

Der Anfangia voisi karkeasti kuvailla perinteisen kierroskartan ja Outbreakin minimalistiseksi hybridiksi. Räiskyttelyn alkaessa pelaajat paiskataan Stalingradin Punaiselle Torille, joka toimii kartan keskusalueena. Torilta päästään siirtymään Outbreakin kaltaisiin tehtäviin, joiden kokoa ja kestoa on kutistettu merkittävästi. Tehtävän suoritettua kierrosluku nousee sekä samalla vaikeusastetta ympätään pykälän verran ylöspäin. Kierrosten välissä hubialueelta voi bongata limuautomaatin kaltaisia lisäkykyjä, Pack-a-Punch-koneen ja Altar of Covenantsin. Perk-a-Cola-limsakone on korvattu eri värisillä nestealtailla, joista soturi voi hörpätä itselleen esimerkiksi lisää aseen latausnopeutta tai pidempää elämäpistemittaria. Alttarilta on mahdollista napata itselleen kolme erilaista lisäkykyä, jotka vaikuttavat esimerkiksi taistelijan tekemään lähivahinkoon tai pääosumien boostaamiseen. Valittavissa olevat kyvyt vaativat uhrilahjan, joita saa aina yhden kappaleen onnistuneesta tehtävän suorittamisesta. Covenanteilla yritetään korvata Black Ops Cold Warin zombeiluissa nähtyjä limsakoneiden lisäkykyjä, mutta hyvin rajoitetulla tavalla.

Todella köyhästä zombiräiskinnästä huolimatta Call of Duty: Vanguard on vallan mainio paketti toista maailmansotaa. Eturintama tuo moninpelillään mukavaa tasapainoa edellisvuoden kylmän sodan kohmeaan kokemukseen. Vaikka yksinpeli ei tuo pelillisesti Call of Dutyyn mitään uutta, niin tarinallisesti suoritus on toimiva kokonaisuus. Pyörää ei ole yritetty keksiä uudelleen, vaan käsikirjoituksessa on otettu pari todella harkittua ja varovaista askelta. Modernisoitu toinen maailmansota kahlitsee varmasti monen verkkocodittajan sydämen napakkaan otteensa ennen seuraavan vuoden kuvioita. Tavataan rintamalla.

Saatavilla: PC, PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, PlayStation 5, Xbox One, Xbox One X, Xbox Series X|S
Ikäraja: PEGI 18 (väkivalta, kielenkäyttö, verkko-ostot)

Arto oli kyllästynyt itsetehdystä näkinkenkäkorusta kuittailuun. Oli aika kostaa.

Lisää luettavaa