Arvostelussa Tearaway Unfolded – ”vaikuttava ja sympaattinen”

20.10.2015

Vuonna 2013 ilmestynyt Tearaway on yksi Vitan parhaita pelejä. Se on tasohyppely, joka onnistui hyödyntämään laitteen erikoisuuksia paremmin kuin ehkä mikään muu peli. Laitteesta tuli osa tarinaa kertomuksessa, jossa pelaaja ja pelihahmon ohjaaminen ovat keskeisessä osassa.

Tuntuikin epätodennäköiseltä, että pelistä tulisi koskaan mitään muuta kuin Vita-versio. Tearaway oli sidottu laitteeseen, ja sitä oli vaikea kuvitella missään muussa ympäristössä.

Tearaway Unfolded on pelin PS4-versio, ja tavallaan osoittaa että suoraviivainen alustan vaihto olisi tosiaan ollut mahdotonta. Kyseessä on tunnistettavasti sama peli, mutta moni asia on laitettu kokonaan uusiksi. Jos alkuperäisen keskiössä oli Vita-laite, tällä kertaa pelaajan ohjain, kamera ja televisio muodostavat osan pelikokonaisuutta.

Peli sijoittuu paperiseen maailmaan, josta on yritetty tehdä niin käsinkosketeltava kuin mahdollista. Paperiset hahmot näyttävät siltä, kuin ne olisi taiteltu ja liimattu kasaan kartongista. Kokonaisuus on vaikuttava ja sympaattinen.

Pelaaja ohjaa viestinviejää, joka yrittää päästä auringossa olevasta aukosta todelliseen maailmaan. Matkalla törmää metsään, kalastajakylään, tutkimuskeskukseen ja muihin haasteisiin. Sanomalehtipaperimaailmaan pitää tuoda väriä kirkkaan valon avulla.

Vaikka peli on periaatteessa tasohyppely, tekemistä on monenlaista. Alkupuolella on oravanäyttelijä, jonka pitäisi esittää kuningasta. Kruunu on kuitenkin kateissa, ja niinpä pelaajan pitää piirtää kruunu ja siihen vielä jalokivi. Myöhemmin orava on kruunusta niin polleana, että siitä täytyy ottaa valokuva muistoksi.

Tearaway Unfolded on monipuolinen, mutta myös sekava. Ympäristön tarjoamista vaihtoehdoista on vaikea saada selvää varsinkin avoimemmissa kohdissa. Pelin tarina on rytmitetty hyvin kummallisesti. Se ikään kuin loppuu, ja lopun jälkeen tulee vielä monta kenttää erikoista harhailua. Pelimekanismit uudistuvat loppuun asti, mutta jaksotuksesta on vaikea saada otetta.

Omituisuuksistaan huolimatta Tearaway Unfolded on helmi oli pelaaja lapsi tai aikuinen.

Arvosana: 8

Lisää luettavaa