Arvostelussa Contradiction – ”ei pelkkää satanistipahistelua, mukana on aitoa oikeistolaista poliittista filosofiaa”

25.11.2015

Näyttelijöiden kanssa kuvattu livevideo oli hetken aikaa muotia 90-luvulla, ennen kun peliala palasi takaisin polygonien ja tekstuurien pariin. Contradiction – Spot the Liar! on yritys herättää tällaisia pelejä henkiin, tai ehkä kyseessä on nostalgia.

Ensivaikutelma on silti hyvä: Contradiction on toimiva, näppärä ja selkeä. Pelimekanismit on mietitty niin, että ne toimivat ja tuntuvat järkeviltä. Tässä suhteessa peli heti eroaa monista lajityyppinsä aiemmista edustajista.

Päähenkilö Fredrick Jenks on poliisi. Hän on saapunut englantilaiseen pikkukaupunkiin selvittämään opiskelijatyttö Kate Vinen murhaa. Se tapahtuu keräämällä todisteita ja kuulustelemalla paikallisia asukkaita. Kaava tuo mieleen yksinkertaistetun version Ace Attorney -peleistä.

Kun todistajalausuntojen tai todistusaineiston välille syntyy ristiriitoja, voi ihmisiä käräyttää. Silloin he paljastavat totuuden, tai ainakin muuttavat tarinaansa. Suurimman osan aikaa pelaaja seuraa haastatteluja, joissa pelin hahmot kertovat tarinoitaan. Contradiction lepääkin pitkälti näyttelijäsuoritustensa varassa.

Pelin hahmot ovat kliseisiä mutta silti luonteikkaita. Näyttelijöiden tyyli on ylitseampuva, mutta mukana on monia hauskoja suorituksia. Kylän mysteerien ytimessä on Ayn Randin filosofiaa ja okkultismia yhdistelevä self-help-guru Ryan Rand ja tämän perhe. Ryanin näyttelijä John Guilor on onnistuneen limainen. Melanie Grayn esittämä baarinpitäjä-vaimo on yksi pelin karismaattisimpia hahmoja hillitystä tyylistään huolimatta. Myös Paul Darrow isä-Rand on hieno kaikessa yläluokkaisessa alentuvuudessaan.

On hauska nähdä, ettei pelissä tyydytty pelkkään satanistipahisteluun, vaan mukana on aitoa oikeistolaista poliittista filosofiaa. Randien yli-ihmiskurssi ei ole kovin kaukaahaettu maailmassa, jossa monet vannovat Atlas Shrugged -romaanin nimeen.

Valitettavasti pelin tarina ei pysy kasassa loppuun asti. Jatko-osaa pedataan niin antaumuksella, että loppu jää ohueksi. Murha selviää, mutta mikään muu ei.

Arvosana: 7

Lisää luettavaa