Suositun pelistriimaaja Michael ”Shroud” Grzesiekin kanssa yhteistyössä toteutetussa Logitech Shroud -tuotesarjassa ei olla tyydytty halpoihin ratkaisuihin. Entinen CS:GO-ammattilainen vaatii luonnollisesti nopeat, ergonomiset ja varmatoimiset pelivälineet, joten tuotteita on lähdetty rakentamaan siltä pohjalta. Toki tämä myös tarkoittaa sitä, etteivät nämä värmeet irtoa aivan pikkurahalla.
Shroud Edition on aikalailla uusiksi pistetty versio aiemmasta G303-pelihiirestä. 75-grammaisen pelikaverin sisuksissa sykkii HERO 25K -sensori 1 000 Hz päivitysnopeudella. DPI on asetettavissa välille 100 – 25 600.
Symmetrisen hiiren pintaa koristaa Logitechin G-logo ja pienellä fontilla printattu ”LOGITECH G X SHROUD” -teksti. Muovinen pinta tuntuu kättä vasten oikein mukavalle, eikä pykälittäin pyörivässä kumipintaisessa rullassakaan ole mitään valitettavaa. Kylkien muotoilussa on tehty ”syvennökset” molemmille puolille. Näin sekä peukalo että pikkurilli saavat hiirestä erittäin tukevan otteen.
Hiiren sivuissa oleva muovi on himmeän läpinäkyvä. Onkin hieman yllättävää, että härvelissä ei ole minkäänlaisia ohjelmoitavia led-valoja. Tämä olisi nimittäin voinut olla RGB-valofanittajalle melkoisen komea tapaus sisäsivuilta sykkivien ledien siivittämänä. Hiirulaisen ainoa valo on pieni päänäppäimien välissä oleva merkkiledi, joka välähtää vain DPI:n vaihtamisesta, akun lataamisesta tai virran vähyydestä. Ymmärrettävää toki, ettei kilpapelaamiseen suunniteltu peliväline vedä silmiinpistävää valoshowta, ja onhan hiiren painoakin saatu tällä tavalla höyhenen verran kevennettyä. Valoefektejä pöydällensä vaativat katsokoon siis muualle.
Logitech G HUB (Windows, macOS) -ohjelmistolla pääsee (makro-)ohjelmoimaan hiiren näppäimet, valitsemaan neljä eri DPI:tä ja asettamaan päivitysnopeuden. Jos jättää rullan alapuolella olevan DPI-selausnäppäimen huomioimatta voidaan G303 Shroud Editionia kutsua viisinäppäimiseksi. Perinteiset peukalonäppäimet ovat vain laitteen vasemmassa kyljessä, joten vasenkätiset joutuvat klikkailemaan niitä nimettömällä tai pikkurillillä. Suhteellisen hiljaisissa päänäppäimissä on pieni liikerata ja erinomainen jousitus. Käytännössä ne olivat myös viimeisen päälle varmatoimiset. Omaan makuun peukalonäppäimien sijainti on pari milliä liian edessä, mutta jokainen testatkoon itse.
Yhteys tietokoneeseen muodostetaan Logitechin raudanlujalla LIGHTSPEED-tekniikalla. Valmistaja itse suosittelee lähettimen asettamista kahdenkymmenen senttimetrin päähän hiirestä, joten sitä varten paketissa tulee 180 senttimetriseen latausjohtoon asetettava USB-adapteri. Tämän avulla lähettimen voi iskeä kaapelin päähän ja sijoittaa sen parhaaksi näkemäänsä paikkaan. Kuten muiden LIGHTSPEED-laitteiden arvioissa on aiemminkin todettu, lähettimen iskeminen suoraan pöydän alle olevan tornikotelon perään ei ole tuottanut harmaita hiuksia; yhteys on aina tällöinkin toiminut pätkimättömänä ja sataprosenttisen varmana. Mikäli nappaa hiiren mukaan lanipartyihin, saa lähettimen sujautettua näppärästi hiiren takaosassa olevaan magneetilla toimivaan säilytyslokeroon.
Tarkkuudessaan G303 Shroud Edition on juuri niin täsmällinen kuin tämän hintaisen pelivälineen kuuluukin olla. Mikä parasta, hiirimaton materiaalilla ei tuntunut olevan merkitystä. G303 SE liikkui tasaisesti niin kovapintaisilla ja halvoilla muoviläpysköillä kuin ultrasileällä Logitech G840 XL K/DA -pöydänpeittäjällä. Ilman mattoakin käyttö sujui muitta mutkitta pikkukarhealla pöydänpinnalla. Pohjassa olevat lisäaineita sisältämättömät suurikokoiset PTFE-tassut tekevät tehtävänsä juuri niin kuin pitääkin.
G303 Shroud Edition on niin hyvän tuntuinen, varmatoiminen ja täsmällisen tarkka, ettei sen soveltuvuudesta kilpapelaamiseen ole epäilystäkään. Kevyesti liikkuva hiiri ei jätä toimivuudessaan ketään kylmäksi. Harmittavasti peukalopainikkeista etenkin etummainen on liian kaukana eikä kovasti arvostamaani Pro-Aim-näppäintä ole laisinkaan. Ihan täydelliseksi vapahtajaksi tästä ei siis ainakaan allekirjoittaneelle ole. Mutta jos haluat fiilistellä, mikä on peliammattilaisen mielestä parasta, niin eikun kauppaan kokeilemaan!
Logitech G303 Shroud Edition maksaa noin 130 euroa.