Etsi
Evolven julkaisupäivitys lyhentää muun muassa pelin latausaikoja.
Tuoreimman Battlefieldin ensimmäiset easter eggit löytyivät jo beta-versiosta.
Resident Evilin HD-uusintaversio rikkoi Capcomin mukaan ennätyksiä.
Vuoden kenties odotetuin PS4-peli tulee häikäisemään grafiikoillaan.
Uuden sukupolven moninpeliräiskintä Evolve ilmestyy tiistaina 10. helmikuuta.
Netflixin ja Nintendon kerrotaan ryhtyneen yhteistyöhön, jota tosin kumpikaan yhtiö ei ole valmis vahvistamaan.
PS Plus -jäsenten uudet ilmaispelit tulevat saataville 3. helmikuuta.
Virtuaalitodellisuus avautuu Complexin koehenkilöille aivan uudella tapaa.
Ken Levine työstää uutta, scifi-henkistä peliä.
Dragon's Dogma Online ilmestyy Japanissa myöhemmin tänä vuonna.
Conan O'Brien halusi animoida kokonaisen jakson Minecraft-tyylillä.
DocPoint-festivaali esittää eteläkorealaisen State of Play -dokumentin.
Mirror's Edge -pornoelokuva on ainakin jonkun mielestä tekemisen arvoinen projekti.
YouTube-kanava esittää roolipelisuosikkien eeppisen kamppailun.
Odottavan aika on pitkä, eikä Metal Gear Solid V:n osalta loppua ole vielä näkyvissä.
Ori and the Blind Forest saattaa olla vuoden kaunein tasohyppely.
Dorklyn hauska animaatio vapauttaa pelihahmot kahleistaan.
Mainio Ahoy-kanava esittelee open world -pelien saloja.
World of Warcraftin uskollisia pelaajia muistettiin komealla kymmenvuotispatsaalla.
Pelimaailman sisäpiiriläinen levittää vaihteeksi positiivisia huhuja The Order: 1886 -pelistä.
Crota's End -tehtävän Hard-moodi avautuu 21. tammikuuta.
SkyttsTV esittelee kymmenen viime vuoden parasta modia Fallout: New Vegasiin.
Kuinka The Sims kestää rehellisen pelitrailerin käsittelyssä.
Super Bunnyhop esittelee vuoden 2014 suuren bugikriisin.
PS4:n Oddworld: New 'n' Tasty saapuu pian muillekin alustoille.
Pelaajat ovat surmanneet jo yli 2,6 miljoonaa lohikäärmettä.
WatchMojo ja Hi-Rez Studios jakavat ohjeita unelma-ammatin saavuttamiseksi.
Immersiivinen pelimaailma tekee ihmeitä, toteaa Tiltin verkkotoimittaja.
Avaamattoman NES-pelin huutokauppa on lähtenyt täysin lapasesta.