Videopelit ovat usein täynnä toinen toistaan pitkäpiimäisempiä sivuhommia. Enkä nyt tarkoita vain sivutehtäviä, vaan niitä ”kerää 200 sitä-ja-tätä” -tyylisiä pikkuhommia, jotka useimmat pelaajat tyynesti sivuuttavat ja joista ei välttämättä saa edes mitään muuta palkkiota kuin achievement- tai trophy-palkinnon alustasta riippuen. Mutta miksi jotkut pelaajat jaksavat kuitenkin ahkeroida näiden parissa?
Olen aiemmin kirjoittanut achievement-metsästyksestä, mutta siinäkin on rajansa. Kesällä Assassin’s Creed IV: Black Flagia pelaillessani kohtasin oman rajani: En ollut kovin kiinnostunut pelin maailmasta, joten en jaksanut viilata tehtäviä läpi parhailla prosenteilla saati suorittaa aivan kaikkea pelin massiivisesta maailmasta.
Syksyllä sain kuitenkin käsiini uuden sukupolven Grand Theft Auto V:n. Ja yllätys yllätys, huomaan jälleen juoksevani läpi Epsilon-kultin sivutehtäviä, kaahailevani stunttihyppyjä ja etsiväni rojua merenpohjasta. Nuohoan jälleen läpi pelimaailman joka nurkan, vaikka tein saman vuosi sitten pelin Xbox 360 -version parissa.
Toisaalta kun palaan pelaamaan aiemmin syksyllä ilmestynyttä Destinya, en todellakaan jaksa keräillä eri planeetoilta löytyviä kuolleita ghosteja. Ei vaan kiinnosta.
GTA:n keräilytehtävien äärellä pysähdyinkin kysymään: Miksi näin? Miksi GTA:ssa jaksaa pööpöillä typerämpienkin tehtävien perässä, mutta muissa peleissä motivaatio loppuu lyhyeen.
Paras keksimäni vastaus on se, että GTA:n maailma on yksinkertaisesti niin kokonainen, elävä ja kiinnostava, että siinä jaksaa ahertaa. Oli esimerkiksi aivan mahtava kokemus lähteä Franklinilla kuvaamaan eläimiä GTA V:n uuden version lisätehtävässä. En edes tarkistanut ennalta mitä siitä saa palkkioksi, sillä se ei tuntunut merkittävältä. Vähän hölmökin sivutehtävä tarjosi lisää tekemistä ja tekosyyn liikkua pelin komeassa maailmassa.
Samaa pätee mielestäni yleisemmälläkin tasolla: Palaan ylipäätään GTA:n pariin helpommin kuin Destinyn, kesken jääneestä The Evil Withinistä puhumattakaan. Tämä ilmiö korostaa pelimaailman tärkeyttä.
Kun pelimaailma on huolella suunniteltu ja sisällöltään rikas, pelaaja kokee pelaamisen mielekkääksi. Kun pelimaailma on sellainen, että siihen haluaa uppoutua tuntikausiksi, se motivoi suorittamaan myös pikkutehtäviä. Ehkäpä juuri GTA V:n immersiivinen maailma saa eräänkin pelaajajoukon etsimään peliin piilotettu UFO-salaliittoa.
Jos taas pelimaailma on suppea, eloton ja pinnallinen, kuten Destinyn tapauksessa, katoaa helposti kaikki into palata pelin pariin uudelleen. Kyllähän sitä muutaman Control-matsin käy pelaamassa, mutta sitten kaipaakin jo vähän avarampiin maisemiin.
