Zombirymistelyn odotetusta jatko-osasta saatiin roppakaupalla uutta pelikuvaa

Arizona Sunshine 2 näyttäytyy uudella videolla.

20.11.2023

Ensi kuussa saapuvasta Arizona Sunshine 2:sta on tarjoiltu uutta pelikuvaa nähtäville.

Oheisella uutisen loppuun upotetulla esittelyvideolla saadaan katsaus jatko-osan tarinakampanjaan, jonka varrella päästään niittämään epäkuolleita yhdessä pelaajan rinnalla kulkevan koirakaverin kanssa. Lisäksi kehittäjät vahvistavat pelin tukevan alustojen välistä moninpeliä.

Kaksistaan yhteistyössä pelattavan kampanjamoodin lisäksi pelaajat voivat koetella neljän hengen porukassa selviytymistaitojaan zombeja vyörryttävässä Horde-tilassa, jonka on myös kerrottu laajentuvan ainakin kolmella julkaisun jälkeen saapuvalla kentällä.

Lähes 16 minuutin pituisen pelikuvapätkän voi katsoa alta. Arizona Sunshine 2 julkaistaan 7. joulukuuta PlayStation VR2:lle, Quest-laseille ja Steamin kautta pc:lle.

Lisää luettavaa