Yllätyshitti Palworldin myynnit ylittivät kolme miljoonaa – nousi ylivoimaisesti Steamin suosituimmaksi peliksi

Palworldin voittokulku jatkuu.

21.01.2024

Palworld-hurmos ei ole osoittanut viikonlopun aikana hidastumisen merkkejä, pikemminkin päinvastoin.

Uutisoimme eilen 19. päivä Early Access -muodossa ilmestyneen Palworldin myyntien ylittäneen kaksi miljoonaa kopiota. Nyt kehittäjä Pocket Pair kertoo, että lukemaan voi lisätä vielä miljoonan lisää – ja pelin julkaisustahan on vasta nelisenkymmentä tuntia aikaa!

Hurjat myyntilukemat heijastuvat myös Steam-tilastoihin, onhan Palworld ottanut heittämällä Valven pelipalvelun suosituimpien nimikkeiden kärkipaikan. Yhtäaikaisten pelaajien määrä on ylittänyt parhaimmillaan reilusti miljoonan, tätäkin kirjoittaessa lukema huitelee Steamchartsin mukaan 970 000 paremmalla puolella.

Palworld yhdistelee Valheim-henkistä rakentelua pokémon-tyyliseen hirviönmetsästykseen, pelaajien antaman positiivisen pöhinän perusteella varsin onnistuneesti.

Palworld on saatavilla pc:lle ja Xbox Series S|X:lle – myös kuukausimaksullisen Game Pass -palvelun kautta.

Lähde: Eurogamer, Steam

 

Lisää luettavaa