Yksi pelimaailman odotetuimmista peleistä lykättiin hamaan tulevaisuuteen – Gamescomille kuitenkin lupaillaan uutta materiaalia

Shenmue 3:a on odotettu jo 16 vuotta, joten kaipa tässä vielä jaksaa...

30.06.2017

Kun Segan kauan odotetun Shenmue 3:n tulosta tiedotettiin E3:lla pari vuotta sitten, tirautti moni meistä sarjan faneista kyyneleen jos toisenkin. Odotus pelille näkyi myös siinä, kuinka huimasti peli keräsi lahjoituksia Kickstarterissa. Tähän uutiseen liittyvistä otsikoista saat halutessasi lisää tietoa asiasta. Myös niin sanottu allekirjoittanut tuki peliä mukavalla summalla päästäkseen kiinni erinäiseen tarjolla olevaan pelisälään.

Vastikään Yu Suzuki tiedotti pelin julkaisupäivämäärän siirtyvän. Alun perin pari vuotta sitten lupailtiin, että peli saapuisi 2017-vuoden joulumarkkinoille. Tällä hetkellä peliä odotetaan kuitenkin vasta ensi vuoden toiselle puoliskolle.

Nyt Kickstarterissa kuitenkin kerrotaan, että elokuun lopussa järjettävillä Gamescom-messuilla tultaisiin kuulemaan ja näkemään uutta materiaalia pelistä. Ilmeisesti luvassa on myös jonkinlaisia tuoreita julkistuksia. Jäämme odottamaan.

 

Lisää luettavaa