Vuonna 2013 ilmestynyt rakastettu peli joutui vihakampanjan kohteeksi Steamissä – syynä luonnollisesti naiset ja täysin valheelliset väitteet

Sillä lailla, pojat. Sillä lailla.

25.09.2018

Creative Assembly -studion mainion strategiapeli Total War: Rome 2 ilmesty vuonna 2013. Nyt pelin Steam-sivuilla on käynnissä kampanja, jonka tarkoituksena on antaa pelille mahdollisimman alhaiset arvosanat.

Jaa miksi? No koska naiset. Muutaman päivän aikana sivuille on kertynyt liki 700 arvostelua, jotka ovat antaneet pelille ”overwhelmingly negative” -arvosanan.

Eräs vihainen miesten puolestapuhuja huomasi elokuussa, ettei Total War: Rome 2 ole historiallisesti paikkansapitävä. Steam-käyttäjä Erick kertoi pelin sivuilla, miten pelin kenraaleista ”viisi kahdeksasta on naisia”. Näinpä Erick päätti, ettei videopeli oli historiallisesti tarkka. Nopeasti syyksi löydettiin uusi päivitys peliin.

Samoihin aikoihin nettiin ilmaantui ”Patriarkaatti-modi”, joka potki ikävät naiset pois pelistä pilaamasta pelikokemusta.

Creative Assemblyn edustaja sulki Erickin aloittaman threadin jossain vaiheessa täysin järjettömänä ja epätotena. Hän myös kertoi, että modin avulla pelistä saa tosiaan kaikki ne inhottavat naiset pois pelikokemusta pilaamasta.

Ongelma ratkaistu? No ehei.

Tämän jälkeen Steam-käyttäjä Chaos Puppy astui esiin ja kertoi, miten ”niiku melkeen yli puolet pelin kenraaleista on naisia.” Chaos Puppy myös kertoi, miten Creative Assembly sylkee pelaajien päälle ja studio sanoo suoraan, ettei peliä kannata edes ostaa.

Tätä Creative Assemblyn edustaja ei missään tietenkään vaiheessa sanonut, mutta hommahan lähti tästä sitten eteenpäin oikein kunnolla. Väite jäi elämään Steamiin totena ja naisista vihastuneet pelaajat alkoivat pommittaa peliä surkeilla arvosanoilla. Ja sama pommitus jatkuu tälläkin hetkellä.

Hienoimmaksi asian tekee se, että molemmat valittajat vetivät naiskenraalimahdollisuudet täysin hatusta. Oikeasti pelissä on vain kymmenen prosentin mahdollisuus sille, että kenraali on naispuolinen. Väitteet naishahmojen määrästä eivät yksinkertaisesti olleet totta. Naishahmoja voi kyllä pelissä olla valittajien kertomat määrät, mutta käytännössä kyseessä on matemaattinen oikku.

Sillä lailla.

Ai niin, ja se päivitys jonka sanottiin lisäävän naishahmojen määrää pelissä?

Se ei nostanut naisten määrää pelissä millään tavalla. Se ei itse asiassa vaikuttanut naishahmoihin millään tavoin. Vaan öyhötys sen sen kun jatkuu.

Lisää luettavaa