Vuohisimulaattori, pyh! Tuleva mestariteos syö sellaisia aamupalaksi

19.03.2014

Kukapa meistä ei joskus olisi halunnut olla metsän valtias eli kontio, joka pelkällä läsnäolollaan aiheuttaa kauhua muissa metsän eläimissä?

No, pian taljan sisään pääsee kääriytymään muutenkin kuin vain kuvitelmissaan. Farjay Studios on tekemässä karhusimulaattoria, jossa vaellellaan metsikössä, syödään hunajaa ja tehdään normaaleja karhun rutiineihin kuuluvia asioita.

Peliä tekevältä studiolta ei ainakaan huumorintajua puutu. Se kun kertoo pelin Kickstarter-sivuilla nykypeleissä olevan vakavia puutteita. Tai no, heidän mielestään nykypeleissä on ainakin yksi vakava puute. Niissä kun ei voi olla karhu.

No, nyt voi. Ihan hirveällä vauhdilla ei kampanja ole lähtenyt käyntiin, mutta katso ainakin alta löytyvä video. Mikäli idea miellyttää, pelin Kickstsrter-sivuille pääset tästä.

Lisää luettavaa