Vuoden massiivisin ja paras roolipeli sai valtavan patchin – ei jää viimeiseksi

Melkoinen korjauspaketti.

Retrohenkinen, valtavan laaja (ja loistava!) Pathfinder: Wrath of the Righteous ilmestyi syyskuun alussa pc:lle.

Valitettavasti Owlcat Gamesin pelistä on raportoitu melkoinen määrä bugeja. Nyt peli on saanut ensimmäisen valtavan kokoisen patchinsä.

Ihan mistään pikkukorjauksista ei ole kyse, sillä koko korjauspaketilla on Steamissa massiiviset 14,2 gigaa. Toisten digitaalisten kauppapaikkojen kautta ladataessa patchin on kerrottu olevan vieläkin suurempi.

Patch parantelee pelin bugeja, graafista ulkoasua ja vähän kaikkea maan ja taivaan väliltä. Lisääkin patchejä lienee tulossa.

YouTube video

Lisää luettavaa