Vankilapako luonnistuu elokuun lopulla myös mereltä ja yläilmoista – katso uusi traileri

The Escapistsin odotettu jatko-osa sai uuden trailerin.

16.08.2017

Mouldy Toof Studiosin The Escapists 2 on saanut uuden trailerin.

Tuore pelikuvaa sisältävä traileri esittelee uusia tapoja jättää kaltereiden takana lojoilu kauas taakseen. Tällä kertaa vankilapakoa ei jäädä suorittamaan vain maan kamaralle, sillä uudessa osassa pakoreittejä on mahdollista suunnitella niin liikkuvassa junassa kuin vankeja kuljettavalla lentoaluksellakin.

Ensimmäisen pelin tavoin myös toisen osan on määrä tarjota pelaajille mahdollisuuden suunnitella ja toteuttaa oma vankilapakonsa täysin omavalintaisin menetelmin, jonka onnistumista voi edeltää helposti vaihe jos toinenkin. Katso traileri alapuolelta.

The Escapists 2 julkaistaan 22. elokuuta PlayStation 4:lle, Xbox Onelle sekä PC:lle. Myöhemmin pelin on määrä ilmaantua myös Nintendo Switchille.

Lisää luettavaa