Vanha kunnon Minecraft hylkää vanhentuvan konsoliraudan – ei uusia päivityksiä enää luvassa

Vanhojen konsoleiden Minecraft-päivitykset lakkaavat.

Minecraftin taru tulee hiljalleen päätökseensä, tosin onneksi ainoastaan vanhalla konsoliraudalla.

Kehittäjä 4J Studios jakoi Twitterissä nostalgisen kuvan, jossa studion vanhoja konsoleita ollaan siirtämässä nätisti niputettuina varaston perukoille. Uusia päivityksiä ei ole enää siis saapumassa Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle, PS Vitalle saati Wii U:lle. Näin ollen juuri ilmestynyt Nightmare Before Christmas Mash-Up Pack jää kyseisten laitteiden vihoviimeiseksi lisäpaketiksi. Päätös on ymmärrettävä, sillä vanhoilla konsoleilla pelaavien osuus on kehittäjän mukaan alle viiden prosentin luokkaa.

Ei kuitenkaan hätiä mitiä. Microsoftin omistama Minecraft porskuttaa edelleen vahvasti liki kaikilla muilla kuviteltavissa olevilla laitteilla, eikä laajempia lopunaikoja ole toistaiseksi näköpiirissä.

Lähde: Eurogamer