Fallout 4:n uusi päivitys parantaa pelielämystä huomattavasti – Mutta miksi sitä piti odottaa näin kauan?

10.02.2016

Fallout 4 on ollut jo hyvän tovin markkinoilla, kun nyt on juuri julkaistu päivitys, joka lupaa parantaa huomattavasti pelikokemusta PS4- ja Xbox One -pelaajille. Ennen ja jälkeen -video näyttää eron olevan merkittävä, mutta moni on jo ehtinyt kyseenalaistaa, miksi tällaistakin päivitystä tarvitsi erikseen odottaa.

Bethesda twiittasi vastikään seuraavan videon päivityksestä, joka parantaa Fallout 4:n piirtoetäisyyttä. Eron huomaa parhaiten kiinnittämällä huomiota esimerkiksi liikennevalojen päällä roikkuviin rehuihin. Ennen tällaiset pienet elementit piirtyivät huomattavasti myöhemmin ruudulle. Toisille kyseessä saattaa olla kosmeettinen pieni muutos, mutta toiset kiinnittävät tällaisiin asioihin enemmän huomiota nykypäivän huippukonsoleilla pelatessaan.

On sinänsä huvittavaa, kuinka innoissaan Bethesda asiaa esittelee videolla. Onhan luvassa mukava uudistus, mutta miksi vasta nyt eikä jo julkaisupäivänä?

Lisää luettavaa