343 Industries esitteli eilen Halo Infiniten kampanjapuolta sille pyhitetyllä videopätkällä.
Videolla kerrataan hieman Halo Infiniten juonikuvioita, jossa vanha kunnon Master Chief päätyy mystiselle Halo Zeta -renkaalle. Tavoitteena on myllyttää paikan vallanneita Banished-otuksia ja siinä samalla selvittää tekoälykaveri Cortanan epäselvä tilanne. Pelaaja voi samoilla Halo Zetalla kohtuullisen vapaasti muun muassa vihollistukikohtia puhdistaen – myös tähän annetaan aiempaa vapaammat kädet esimerkiksi kykyarsenaalin ja ajoneuvojen suhteen. Tärkeässä roolissa tuntuisi olevan lisäksi Cortanan korvaava The Weapon -tekoäly.
Halo Infinite julkaistaan joulukuun 8. päivä Windowsille, Xbox Onelle sekä Xbox Series -konsolikaksikolle.