Uusi Minecraft-seikkailu sai julkaisupäivän – tulossa konsoleille ja pc:lle

Minecraft Legends saapuu huhtikuussa.

27.01.2023

Toimintaa ja strategiaa yhdistelevä Minecraft Legends on saanut virallisen julkaisupäivänsä.

Uudessa seikkailussa päästään niittämään vihollisia joko yksin tai yhdessä muiden pelaajien kanssa. Mukaansatempaavan tarinatilan lisäksi mukana on myös verkkomoninpeli, jossa kaksi neljän hengen tiimiä pyrkii tuhoamaan vastapuolen tukikohdan ennen toista. Tarkemmin Minecraft Legendsin antiin voi tutustua alle upotetulta pelikuvatrailerilta. Pelin kehitystä vetää Mojang Studiosin tiimi yhdessä Blackbird Interactiven kanssa.

Minecraft Legends nähdään 18. huhtikuuta pc:llä sekä PlayStation-, Xbox- ja Switch-konsoleilla. Julkaisussaan peli saadaan myös Game Passiin, josta sen pelailu luonnistuu niin pc:llä, konsolilla kuin pilven kautta.

Lisää luettavaa