Uusi Battlefield-peli marssii lokakuussa konsoleille ja pc:lle – ensitraileri julki

Battlefield 2042 esittäytyy julkistustrailerillaan.

09.06.2021

EA ja DICE ovat tarjoilleet ensisilmäyksen lähitulevaisuuden sotatantereille heittävään Battlefield 2042 -peliin.

Ensitietojen mukaan uudessa Bäfässä päästään räiskyttelemään muun muassa Etelämantereella, Egyptissä, Intiassa ja Etelä-Koreassa, minkä lisäksi pc:llä ja nykypolven konsoleilla suurimmille kentille voi hypätä yhtäaikaisesti peräti 128 pelaajaa. Vanhoista pelitiloista ainakin Conquestin ja Breakthroughin on varmistettu palaavan päivitetyissä kuosissa. Luvassa on myös uusi Hazard Zone -tila, jota tullaan esittelemään tarkemmin myöhempänä. Lisää voi lueskella pelin vastikään avatuilta kotisivuilta, täältä.

Battlefield 2042 ilmestyy 22. lokakuuta PlayStation 4:lle, PlayStation 5:lle, Xbox Seriesille, Xbox Onelle sekä pc:lle. Pelin pc-versio julkaistaan samanaikaisesti niin Epic Games Storen, Originin kuin Steaminkin kautta.

Uunituoreen julkistustrailerin voi ottaa katseluun alta. Varsinaista pelikuvaa saadaan puolestaan linjoille vielä tällä viikolla, 13. kesäkuuta.

Lisää luettavaa