Ubisoftin odotettu räiskintä kokee pienoisen myöhästymisen

19.08.2015

Ubisoft Montreal kertoo, että odotetun Tom Clancy’s Rainbow Six: Siegen julkaisu siirtyy näillä näkymin joulukuun alkuun. Räiskintäteos oli tarkoitus alunperin julkaista lokakuussa mutta kehittäjät kertovat pelin tarvivan vielä pientä hienosäätöä ennen markkinoille päästämistä. Studio on tehnyt viime aikoina paljon toimivuustestejä omasta takaa sekä kuunnellut myös pelaajien toiveita. Ubisoft huomauttaa, että pelin beta-testaus alkaa kuitenkin luvatussa aikataulussa eli 24. syyskuuta.

Tom Clancy’s Rainbow Six: Siegen tarkaksi julkaisupäiväksi muodostuu 1. joulukuuta ja se julkaistaan Xbox Onelle, PS4:lle sekä PC:lle.

Lähde: Ubiblog.

Lisää luettavaa