Totta se on: Sony työstää Twisted Metal -peleihin perustuvaa televisiosarjaa

Twisted Metal -sarja tulossa.

Twisted Metal -lisenssiin perustuva televisiosarja on työn alla, kertoilee Variety.

Sony Pictures Televisionin ja PlayStation Productionsin työstämä sarja on toteutettu oikein näyttelijöin esimerkiksi tietokoneanimaation sijaan. Toimintakomedian käsikirjoittajina hääräilevät Rhett Reese sekä Paul Wernick, kaksikko esimerkiksi Deadpoolin ja Zombielandin takaa. Luvassa on mitä ilmeisimmin peleistä tuttua ajoneuvoräimettä, ehkäpä jonkinmoisella juonella varustettuna. Sarjan edellinen osa, simppelisti nimetty Twisted Metal, julkaistiin vuonna 2012.

Sony on aiemmin vahvistanut työstävänsä useita peleihinsä pohjautuvia leffa- ja sarjaversioita. Vahvistettuja ovat toistaiseksi Twisted Metalin ohella HBO:lla julkaistava The Last of Us.

Lähde: Variety