Selviytymiskauhun veteraani Shinji Mikami on tekemässä lähtöä perustamaltaan Tango Gameworksilta tulevien kuukausien aikana.
Myös Resident Evil -sarjan luojana tunnettu Mikami pystytti Capcomilta lähdettyään uuden Tango Gameworks -studionsa vuonna 2010. Uuden kehittäjätiimin leivissä Mikami teki paluun selviytymiskauhun pariin vuoden 2014 The Evil Within -pelillään, joka poiki myös jatko-osan vuonna 2017. Lisäksi Mikami muistetaan sekä Ghostwire: Tokyosta että viime kuussa nähdystä Hi-Fi: Rushista, joka näillä näkymin jää myös miehen viimeiseksi Tango Gameworksin kanssa tehdyksi peliksi. Capcomin ja oman studionsa kanssa tehtyjen pelien lisäksi Mikami muistetaan vuonna 2010 julkaistusta Vanquish-räiskinnästä, joka syntyi yhteistyössä Bayonetta-kehittäjä PlatinumGamesin kanssa.
Shinji Mikami ei ole vielä julkisesti kommentoinut omaa lähtöään. Bethesda sen sijaan on sittemmin vahvistanut miehen lähtemisaikeet Twitterin puolella julkaistulla päivityksellään.
— Bethesda (@bethesda) February 23, 2023