Terminaattori seikkailee jälleen – mutta varsin yllättävässä ympäristössä

27.07.2015

Arnold Schwarzeneggerin Terminaattori-hahmo on ikoninen kovanaama, joka esiintyi ensimmäistä kertaa valkokankaalla jo vuonna 1984. Kasarihahmo on sittemmin näyttäytynyt jo viidessä elokuvassa, joista viimeisin, Terminator Genisys, sai ensi-iltansa Suomessa noin kuukausi takaperin eli 26. kesäkuuta.

Ison Arskan kuuluisimman hahmon uusin aluevalloitus on kuitenkin showpainikehä. Tuoretta WWE 2K16 -peliä työstävä 2K Games on nimittäin ilmoittanut, että pelin ennakkotilaajat tulevat saamaan Terminaattorin bonushahmona. Nähtäväksi jää, onko kyborgi yhtä kova taistelemaan showpainijoita kuin rikollisia vastaan.

Alla olevassa videossa edelleen kovassa tikissä oleva Terminaattori haastaa riitaa sikaria polttavan WWE-painija Dean Ambrosen kanssa.

Edellisviikolla 2K Games ilmoitti myös, että legendaarinen showpainija Hulk Hogan tullaan poistamaan pelistä. Hogan sai WWE:stä viime viikolla äkisti kenkää jouduttuaan keskelle rasismiskandaalia. Hogan oli National Enquirerin saamien tietojen mukaan käyttänyt tummaihoisia pilkkaavaa kieltä vuonna 2006 äänitetyllä nauhoitteella, joka nyt putkahti julkisuuteen.

Lisää luettavaa