Teinipoika tunnusti syyllistyneensä nuorten tyttöjen törkeään häirintään, koska nämä eivät suostuneet hänen ystävikseen League of Legendsissä

22.05.2015

17-vuotias kanadalainen teinipoika myönsi syyllisyytensä nuorten naisten ja tyttöjen häirintään Legue of Legends -verkkopelissä. Yhteensä teini myönsi syyllistyneensä 23 eri häirintätapaukseen.

Poika oli tunkeutunut naispuolisten pelaajien sähköposti- ja Twitter-tileille. Tämän lisäksi hän oli soitellut poliiseille ja ilmiantanut perättömästi naispelaajia. Hän oli myös varastanut heidän pankkitietojaan. Pojan tavoitteena oli saada polisiit rynnäköimään naispuolisten pelaajien tai heidän vanhempiensa asuntoihin. Eräs hänen uhreistaan joutui lopettamaan yliopisto-opiskelut härinnän vuoksi. Häntä poika oli ahdistellut kuukausien ajan. Uhriksi olivat joutuneet myös tytön vanhemmat. Hän esimerkiksi soitti poliiseille ja väitti tappaneensa kyseessä olevat vanhemmat.

Viime vuoden joulukuussa hän oli lähettänyt suoraa lähetystä kahdeksan tunnin ajan Twitch-suoratoistopalvelussa. Lähetyksessä hän soitti tekaistuja pommiuhkauksia useille poliisiasemille.

Syy terrorisoinnille oli siinä, että naispuoliset pelaajat olivat kieltäytyneet hänen Twitter- ja League of Legendsystäväkutsuista.

Lisää luettavaa