Tälle vuodelle lykätty toimintarymistely päivättiin uusiksi – julkaisu maaliskuussa

Shadow Warrior 3 sai uuden julkaisupäivän.

18.01.2022

Alkujaan viime vuodelle kaavaillun Shadow Warrior 3:n uusi julkaisupäivä on varmistunut.

PlayStation Store– ja Microsoft Store -sivuille lipsahtaneen tiedon mukaan hullunkurinen ammuskelu ja katanalla heiluttelu saa luvan jatkua 1. maaliskuuta. Kehittäjä Flying Wild Hog ja julkaisija Devolver Digital eivät ole ainakaan vielä kirjoitushetkellä vahvistaneet uuden päivämäärän paikkansapitävyyttä – mutta eiköhän sekin hoidu aivan piakkoin. Julkaisupäivän ohella pelistä on nyt myös ennakkotilattavissa The Shadow Warrior 3 Pre-Order Bundle -paketti, joka sisältää myös sarjan kaksi ensimmäistä peliä.

Shadow Warrior 3 on matkalla PlayStation 4:lle, Xbox Onelle sekä Steamin kautta pc:lle.

 

Lisää luettavaa