Tätä nykyä supersankarileffoja näkee elokuvateattereissa melkein kuin sieniä sateella. Siinä missä Marvel pyyhkii milteinpä jokaisella elokuvallaan isot lipputulot kirstuihinsa, on DC:n aloittama leffauniversumi sen sijaan lähtenyt käyntiin enemmän tai vähemmän kompuroivasti.
Kun fanit päästetään asialle, syntyy kuitenkin välillä jotain, josta toivoisimme myös isojen tuotantoyhtiöiden ottavan mallia. Tästä toimii erinomaisena esimerkkinä Batman-pahis Deathstrokelle kunniaa tekevä videopätkä, jolla esiintyvä salamurhaaja kuin myös rikollispomo Black Mask ovat prikuilleen uskollisia esikuvilleen puvustusta ja eleitään myöten.
GoingnowhereShow-kanavalla julkaistu Deathstoke: Arkham Assassin ajoittuu tapahtumiensa osalta vuonna 2013 nähdyn Batman: Arkham Originsin tienoille. Vaikka kyseisellä fanitekeleellä onkin jo ikää reilun kahden vuoden edestä, ansaitsee jo lukuisia katsojakertoja kerännyt filmatisointi korkeat hatunnostot vielä tänäkin päivänä.
Pidemmittä puheitta, tsekkaa oheinen videopätkä alapuolelta!