Syksylle odotellun roolipelieepoksen julkaisu aikaistui – myös uutta pelikuvaa tarjolla

Xenoblade Chronicles 3 nähdäänkin jo heinäkuussa.

19.04.2022

Helmikuussa julkistettu Xenoblade Chronicles 3 on saapumassa sittenkin lupailtua aiemmin.

Alkujaan syyskuulle kaavailtu roolipeli ilmestyykin uuden julkaisupäivän mukaan jo 29. heinäkuuta. Päiväyksen lisäksi Nintendo on tarjoillut pelistä uudenuutta traileria. Noin kolmen minuutin pelikuvavideolla tarjoillaan tarkempi silmäys useammalla hahmolla käytäviin taisteluihin, minkä ohella tarinan varrella kohdattavista vihollisista saadaan niistäkin pientä esimakua.

Xenoblade Chronicles 3 on kehitteillä yksinoikeudella Nintendo Switchille.

Lisää luettavaa