Switchin parhaimmistoon lukeutuva roolipelihitti vahvistui myös pc:lle – julkaisupäiväkin tiedossa

Octopath Travelerin pc-julkaisu lyötiin lukkoon.

15.04.2019

Viime vuonna Nintendo Switchille julkaistu Octopath Traveler on tekemässä virallisesti tuloaan myös pc:lle.

Julkaisussaan suitsutusta saanut, vanhan liiton JRPG-peleille kumartava seikkailu ilmestyy Steamiin 7. kesäkuuta. Sisällöltään tuleva pc-käännös vastannee pitkälti alkuperäistä Switchillä nähtyä versiota, mitä nyt esimerkiksi pelin resoluutiota ja ruudunpäivitystä pääsee tällä kertaa säätelemään mielensä mukaisesti.

Octopath Travelerin pc-versiosta julkaistu traileri on nähtävissä alta. Lisää pelistä voi lueskella sen vasta avatulta Steam-sivulta.

Lisää luettavaa