Supersuositun tv-sarjan ensimmäisen kauden traileri kääntyi Fallout-videoksi – kerrassaan kultaista matskua

11.04.2016

Walking Dead on kiisatatta yksi tämän hetken kuumimpia televisiosarjoja. Sitä on esitetty 2010-vuodesta asti, ja se on ehtinyt pyöriä jo kuuden kauden verran. Tämän lisäksi johtaava tuottaja David Alpert sanoi vuonna 2014, että sarjakuvaan perustuvaa sarjaa kohden olisi toistaiseksi tulevaisuutta jopa vielä seitsemäksi vuodeksi.

Nyt joku on päättänyt tehdä sarjan ensimmäisen kauden trailerin Fallout 4:n avulla uudestaan. Video on sarjan faneille ehdotonta hittimateriaalia. Tsekkaile video alta.

Lisää luettavaa