Darksiders III -tekijöiden selviytymisräiskintä saa jatkoa – tässä julkistustraileri

Remnant II tekee tuloaan pc:lle ja konsoleille.

11.12.2022

Gearbox on paljastanut Remnant: From the Ashes -pelin saavan jatkoa ensi vuonna.

Julkistuksen oheen heitetyn trailerin ja ensitietojen mukaan Remnant II:lta sopii odottaa ihmiskuntaa uhkaavia vihulaisia vastaan käytävää selviytymistaistelua, jota päästään harjoittamaan joko yksikseen tai yhdessä kahden muun pelaajan kanssa. Pidemmälle kehitellyn Archetype-luokkajärjestelmän on myös kerrottu tarjoavan parempaa joustavuutta pelaajien suosimiin pelityyleihin, minkä lisäksi yhteistyöpeluun pitäisi senkin olla toiminnan osalta aiempaa paremmin synkassa.

Remnant II:ta työstää muun muassa Darksiders III:n takaa tuttu Gunfire Games, joka vastasi myös edellisen osan kehityksestä. Vuoden 2023 tienoilla saapuva jatko-osa on kehitteillä pc:lle, PlayStation 5:lle ja Xbox Seriesille. Pelin pc-versio nähdään sekä Steamin että Epic Games Storen valikoimissa.

Lisää luettavaa