Suomalaisyhtyeen video tekee upealla tavalla kunniaa 1980- ja 1990-luvun animaatiosarjoille – tunnistatko viittaukset?

Upea video!

14.12.2022

Tove Johnson -niminen suomalaisyhtye on julkaissut musiikkivideon kappaleeseen Luonnonvoima. Siihen tehtiin myös upea video.

Videon tiedote kertoo seuraavaa:

”Julkaisimme tänään 13.12. animaatiolyhytelokuvan nimeltä MUSCLE HEARTS, joka toimii samalla musiikkivideona Tove Johnsonin uudelle sinkulle, joka kantaa nimeä Luonnonvoima. Biisi on energistä ja tuoretta suomalaista garagerämistelyä (joku nokkelampi saattaisi keksiä paremman genretyksen). Video on puolestaan matka Muskelionin maailmaan, joka pursuaa hengästyttävää toimintaa, ylitsevuotavaa rakkautta ja sykkiviä valtavia lihassankareita. Teos on anti-ironinen lausunto itsensä ja muiden hyväksymisen tärkeydestä ja rakkauden päättymättömästä voimasta.”

Jos on kappale itsessään aivan mahtava, niin video nostaa sen uusiin sfääreihin. Video tekee kunniaa 1980- ja 1990-luvunkin animaatiosarjoille kuten Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat, He-Man sekä Prätkähiiret.

Tsekkaile Juho Maurisen ja Santeri Laasasen tekemä video alta.

 

Lisää luettavaa