Suomalainen nörttityttö oli kirjeenvaihdossa sellissään Dungeons & Dragonsia pelanneen kuolemaantuomitun kanssa – linkki tarinaan täältä

02.10.2013

Geekgirls-blogi on eräs parhaita ja mielenkiintoisimpia suomalaisia blogisivustoja. Sivusto on – nimensä mukaisesti – nörttiasioista kiinnostuneiden naispuolisten kirjoittajien blogialusta, jonne tulee tasaisin väliajoin huiman mielenkiintoisia blogitekstejä. Jos et ole niitä vielä käynyt lukemassa, niin blogin etusivulle pääset täältä.

Tänään sivuille on ilmestynyt huima teksti sivuston käyttäjältä, joka oli 2000-luvun alussa kirjeenvaihdossa kuolemaantuomitun amerikkalaismiehen kanssa. Tekstin kirjoittaja Mia Meri toimi 2000-luvun alussa Amnesty Internationalin kuolemanrangaistuksen vastaisen työn koordinaattorina, ja hän päätti Dead Man Walking -elokuvasta vaikuttuneena ryhtyä kirjeystäväksi kuolemaantuomitun kanssa.

Pysäyttävässä kirjoituksessaan Meri ottaa kantaa muun muassa kuolemanrangaistuksen oikeudenmukaisuuteen. Ajatuksia herättävän kirjoituksen jälkeen sivuilla näkyy myös kuolemaantuomitun Donald Aldrichin Mialle kirjoittama kirje siitä, millä tavoin hän pyöritti erilaisia roolipelirinkejä vankilassa. Mukana on myös Donaldin vankitoverin kirje jossa hän kertoo, millä tavoin roolipelaaminen vankilassa on ylipäänsä mahdollista.

Donald Aldrich teloitettiin Teksasissa 12.10.2004.

Geekgirls-sivuston loistavan kirjoituksen kuolemaantuomittujen oikeuksista ja Donald Aldrichin D&D-harrastuksesta löydät täältä.

Mian oman blogisivuston löydät täältä.

Lisää luettavaa