
BioShock: Infinite taitaa putsata melkoisen määrän vuoden peli -pokaaleja, kunhan vuoden 2013 parhaita pelejä palkitaan joskus ensi vuoden alkupuolella. Ja ihan ansaitusti, mainio seikkailuhan peli onkin.
Valven Steam-palvelusta on voinut parin kuukauden ajan ostaa BioShock: Infinite Season Passin, joka lupailee omistajalleen kolmea BioShock: Infinite -lisäriä kahden hinnalla. Lisäreiden mukana on tulossa lupausten mukaan uusia henkilöitä, uusia seikkailuja ja uusia aseita.
BioShock: Infiniten tehnyt Irrational Games ei ole antanut minkäänlaista jukaisupäivää lisäreille, mutta nyt Steam-kyttääjät ovat bonganneet pelin Steam-yhteisösivuilla kymmenen uutta saavutusta eli achievementiä, jotka kaikki on merkitty ”DLCA Achievementiksi.”
Yleensä Steamin sivuille ilmestyvän achievement-tiedot enteilevät sitä, että julkaisu on tulossa lähiaikoina. Vaan mitä sieltä on sitten tulossa? Jännityksellä odotetaan, eiköhän Irrational julkaise lisätietoja lisäristä aivan lähiaikoina.
Jutun alusta löydät muuten videon, jossa pelin tekijät kertovat sen päähenkilön Elizabethin suunnittelusta. Videota ei jostain syystä ole yhtä tolkuttomasti mediassa levitelty kuin esimerkiksi pelin julkaisutraileria, joten nyt on hyvä aika katsoa, miten loistava hahmo rakennettiin eläväiseksi.