Steam-käyttäjille ikäviä uutisia: The Walking Deadin pc-julkaisu koki yllättäviä muutoksia

Epic Games nappasi The Walking Deadin päätöskauden haltuunsa.

21.12.2018

Viimeistelyä vaille junnaavan The Walking Dead: The Final Seasonin julkaisuun – tai pikemmin sen levitystapaan – on tullut pari muuttujaa.

Tätä nykyä kehitystä vetävä Skybound Games on vahvistanut, että The Final Seasonin jakeluoikeudet siirtyvät pc:llä yksinoikeudella Epic Games Storen huomaan. Mikäli koko kauden on kuitenkin jo ennättänyt lunastaa itselleen Steamista, saa pelaaja yhä ladattua myös jäljellä olevat episodit sitä kautta itselleen. Myös aiempien kausien pitäisi niidenkin pysyä jatkossakin Steamista ostaneiden pelikirjastoissa.

Muutosten alla Skybound Games on julkaissut aiheen tiimoilta myös oman videonsa, jossa Clementinen ääninäyttelijä Melissa Hutchison vastailee The Walking Dead -sarjaa ja sen tulevaisuutta koskeviin kysymyksiin.

The Walking Dead: The Final Seasonin kolmas episodi, Broken Toys, saadaan ulos 15. tammikuuta. Tämän jälkeen luvassa on vielä kauden päättävä Take Us Back -nelosjakso, jonka tarkka julkaisuajankohta on kuitenkin vielä pimennossa.

Lähde: Skybound Games

Lisää luettavaa