Niin sanottu GTA:n kaataja floppasi ja lujaa – ja siinä on yksi todella hurja bugi, joka näyttää aikas huvittavalta

16.10.2016

Ennen kuin Mafia 3 julkaistiin, uskalsivat rohkeimmat ennakot odottaa pelistä GTA V:n kaatajaa – tai no ainakin kilpailijaa kyseiselle maailmankuululle hiekkalaatikolle.

Ennusmerkit eivät kuitenkaan olleet hyvät enää siinä vaiheessa, kun kävi ilmi, että pelin julkaisija päätti olla lähettämättä pelistä ennakkoon arvosteluversioita pelimedialle. Tällä hetkellä Mafia 3:n keskiarvot Metacriticissä ovatkin alustasta riippuen 60–68 pistettä, eli peli pääsee kilpailemaan vuoden floppi -nimikkeestä No Man’s Skyn kanssa.

Moni arvio on sanonut Mafia 3:a tylsäksi, itseääntoistavaksi ja ehkäpä ennen kaikkea bugiseksi. Alta löytyvä video esittelee yhtä pelin pahamaineisimmaksi bugiksi luokiteltua ongelmaa, joka saa, noh, veneen tanssimaan taivaalla. Uskomatonta mutta totta – katso itse.

Lisää luettavaa