Ruotsalaistähti kiinnitettiin uuteen Tomb Raider -leffaan: Tässä on uusi Lara Croft

Alicia Vikander elokuvassa The Man from U.N.C.L.E.

Tekeillä olevaan Tomb Raider -elokuvaan on viimein kiinnitetty pääosanäyttelijä. Lara Croftin roolin perii Angelina Jolielta ruotsalaisnäyttelijä Alicia Vikander.

Juuri parhaan naissivuosan Oscar-patsaalla palkittu Vikander tunnetaan esimerkiksi viime vuotisesta, loistavasta scifi-trilleristä Ex Machina, sekä draamasta The Danish Girl, josta hänet palkittiin.

Vaikka rooliin huhuttiin muun muassa tuoreimman Star Wars -leffan tähteä Daisy Ridleytä, ovat ainakin Varietyn lähteet kertoneet, että Vikander oli heidän ensimmäinen valintansa alusta lähtien. Näyttelijäjulkistus venyi ilmeisesti siksi, että käsikirjoituksesta odotettiin uutta versiota.

Uuden Tomb Raider -elokuvan ohjaa norjalainen Roar Uthaug, ja sen käsikirjoittajiksi on merkitty Geneva Robertson-Dworet sekä muun muassa tuoreimman Teenage Mutant Ninja Turtles -leffan kynäillyt Evan Daugherty.

Consequence of Soundin mukaan uusi Tomb Raider -elokuva kuvaa nuoren Lara Croftin selviytymistä ensimmäisestä seikkailustaan. Toivotaan, että leffasta tulee parempi kuin 2000-luvun alun Tomb Raiderit.