Rockstar käsittelee uudessa GTA-pelissä vähemmistöjä silkkihansikkain – GTA 6 -pelin päähahmoksi varmistumassa nainen

Bloomberg on yleensä luotettava lähde.

27.07.2022

Bloomberg-sivusto on kertonut uusia paljastuksia tulevasta GTA 6 -pelistä.

Bloombergin tietojen mukaan Rockstar yrittää saada pelin markkinoille vuodeksi 2024. Bloombergin tietojen mukaan Rockstarilla ollaan kuitenkin epäileväisiä tämän suhteen.

Bloombergin mukaan jo aiemmin kuullut huhut pitävät paikkansa, ja GTA 6 -pelin eräänä pelattavana päähahmona on latinalaisamerikkalainen nainen. Lehden mukaan tarina tulee olemaan jonkinlainen Rockstar-henkinen mukaelma Bonnie & Clyde -kaksikon tarinasta, eli ainakin toisena päähahmona olisi mies. Pelin kerrotaan sijoittuvan Miamiin ja sen lähialueille.

Bloombergin jutussa mainitaan, että Rockstar aikoo myös vähentää GTA-peleissä joidenkin mielestä esiintynyttä naisvihamielisyyttä sekä huumoria vähemmistöjä kohtaan. Bloombergin artikkelissa mainitaan, että USA:sta on tullut parodia itsestään, ja tällainen huumori ei enää Rockstarille käy vanhaan tapaan.

GTA V -pelin uuden sukupolven versioista poistettiin transvihamieliseksi väitettyä sisältöä.

Lisää luettavaa