Respawnin toimitusjohtaja servasi Titanfall 2:n julkaisijana toimineen EA:n täydellisesti – aitoa komediakultaa!

18.11.2016

Titanfall 2 on kriitikoiden mielestä mainio peli, mutta EA:n kyseenalainen strategia pelin julkaisun kanssa ei ole poikinut hedelmää.

EA päätti nimittäin julkaista pelin samaan syssyyn uuden Call of Dutyn sekä firman oman Battlefield 1:n kanssa. Uutisoimme aikaisemmin EA:n ontuvasti selityksestä täällä.

EA on sittemmin kertonut aikovansa jatkaa työtä Respawnin kehittämän pelin parissa, mutta Respawnin toimitusjohtaja Vince Zampellan mukaan varsinaisista suunnitelmista ei ole kerrottu edes heille.

Zampella kommentoi Titanfall 2:n epäedullista julkaisuikkunaa seuraavasti: ”Kyllähän se aika oudolta tuntuu”.

Call of Duty: Infinite Warfare on vanhalta pelifirmaltani, jonka perustin. He uudelleenpaketoivat vanhan tekemäni pelin, joka on osa brändiä, jonka perustin. Tuntuu kuin EA heittäisi koko homman kasvoilleni. Okei, voin elää sen kanssa.

Kun Zampellalta kysyttiin mielipidettä päätöksestä julkaista Titanfall 2 vain viikko EA:n oman Battlefield 1:n jälkeen, hän vastasi seuraavasti: ”Jos kysymys olisi, että ottaisinko tämän julkaisuajan ennemmin vain itselleni, niin totta kai. En ole typerä. Tai en ainakaan tältä osin. Muilta osin saatan hyvinkin olla typerä”.

Zamplella kertoo tienneensä julkaisun aikaikkunan etukäteen, mutta tarkka ajoitus oli hämärän peitossa. Hän myös myönsi olleensa hieman huolissaan, kun häneltä kysyttiin luottamuksesta siihen, riittäisikö EA:lla paukkuja markkinoida samaan aikaan omaa peliään sekä Respawnin tekemää peliä.

Myös pelisarjan tulevaisuus on Zampellan mukaan vielä vaakalaudalla, sillä vaikka hän toteaakin pelin olleen kriittisesti jättimenestys, on myyntiluvuista vielä aikaista sanoa.

Kertoisimme kyllä oikeinkin mielellämme lisää tarinasta ja pelin maailmasta. Mielestäni on melko turvallista todeta, että tulemme vielä näkemään lisää. EA:lla saattaisi olla kommentti tähän. Devin?

Haastattelussa paikalla ollut EA:n tiedottaja Devin Bennett vastasi: ”Olemme sanoneet, että olemme omistautuneita tähän sarjaan.

Mitä vitt*a se sitten ikinä tarkoittaakaan”, Zampella laukoi.

 

Lisää luettavaa