Rallit kukkuloilla jatkuvat pc:llä – aja kohti hillitöntä kurvia jo tänään

V-Rally 4 ilmestyi nyt pc:lle.

25.09.2018

Bigben Gamesin julkaisema V-Rally 4 -ajopeli on tänään julkaistu pc-tietokoneille. Peli julkaistaan myös Nintendo Switch -pelikonsolille myöhemmin julkistettavana ajankohtana.

Pelin konsoliversio on saanut lähinnä keskinkertaisia arvioita, mutta pc-versiona ajopelit ovat yleensä parempia mittavien modausmahdollisuuksien takia. Saa nähdä, millä tavoin modaajat V-Rally 4:sta parantelevat. Pelin pelikonsoliversio julkaistiin aiemmin syksyllä PlayStation 4- ja Xbox One -pelikonsoleille.

V-Rally 4 käsittää 22 erilaista ajoympäristöä, joihin mahtuu niin asfalttiratoja kuin lunta ja jäätä sekä erilaisia sora- ja hiekkateitä. Kuusi toisistaan poikkeavaa ajoaluetta tuovat mukaan kaivattua vaihtelua ja haastavat pelaajan usein eri tavoin.

Monipuolisten yksinpelitilojen lisäksi V-Rally 4 -ajopelissä on kattavat moninpeliominaisuudet, kuten jaetun ruudun moninpeli sekä verkkomoninpeli. Autoja löytyy yli 50 erilaista monista eri ajoluokista. Ne sisältävät sekä klassisia ralliautoja että nykyaikaisempia urheiluautoja moneen makuun.

Lisää luettavaa