PS4:n ja PS5:n käyttöjärjestelmäpäivitykset julkaistiin – tarjolla runsaasti uusia ominaisuuksia

Sekä vanhat että uudet Pleikkarit päivittyivät.

23.03.2022

Sekä vanhan että uudemman sukupolven Pleikkarit ovat saaneet tuoreimmat käyttöjärjestelmäpäivityksensä.

Tällä kertaa tarjolla on jopa fanien kaipaamia uusia ominaisuuksia perinteisten pikkupäivitysten sijaan. Jatkossa peliporukan voi muodostaa joko avoimeksi tai suljetuksi, minkä lisäksi käyttökokemusta on viilattu muutoinkin sujuvammaksi esimerkiksi Game Basen ja Trophy-korttien osalta. Myös käyttöliittymän saavutettavuusulottuvuutta on ehostettu entisestä.

Lisätietoja PlayStation Blog -sivustolta, täältä.

Lisää luettavaa