Pleikkaripelaajien tatit viuhuvat edelleen muita alustoja ahkerammin – Pornhubin tutuksi tulleet vuositilastot julkistettiin

Tilastoja, niitähän saa jälleen.

19.12.2023

Aikuisviihdesivusto Pornhub on julkaissut jälleen vuosittaiset tilastonsa.

Tilastot sivuavat jälleen pelaamista siinä mielessä, että liikennettä on jaoteltu alustan mukaan. Konsoleista ylivoimaista ykköspaikkaa pitävät aiempien vuosien tapaan PlayStation-pelaajat, PS4:n ja PS5:n lohkaistessa koko piirakasta peräti yli 80 prosentin siivun. Perässä seuraavat tuttuun tyyliin Xbox ja muut alustat.

Pelisarjoista eniten hakuja on tehty Fortnitellä perässään vanha ikisuosikki Overwatch. Kuutiomaisemmasta meiningistä kiksinsä saavat puolestaan Minecraft-sisällön perässä sivulle päätyneet. TOP 5 -kärkiviisikon täydentävät Pokemon ja uusi tulokas Atomic Heart.

Suoraan pelihahmojakin on haeskeltu ahkerasti. Kärjessä hieman hassusti Fortnite-sisällöksi luettava Chun-Li sekä vanha kunnon Final Fantasy -sankari Tifa. Perässä seuraavat Overwatchin Dva, Tomb Raiderin Lara Croft sekä viime vuonna pöhinää herätellyt Lady Dimitrescu Resident Evil Villagesta.

Koko tilastoja pääsee kaivelemaan täältä.

Lisää luettavaa