PlayStation Classicilla meni aivan kaikki pieleen – hinta tippunut jo pohjalukemiin

PlayStation Classicin hinta pohjalukemissa.

Joulukuussa ilmestynyttä PlayStation Classic -masiinaa myydään Pohjois-Amerikassa jo todelliseen pilkkahintaan.

Alkuun sadan dollarin hujakoilla liikkuneen retrokonsolin hinta on tipahtanut muun muassa Amazonissa ja Best Buyssä jo viidesosaan siitä, vaivaiseen 20 dollariin. Suomessakin laitetta kaupitellaan jo muutamilla kympeillä, mutta aivan Amerikan hintoihin ei täällä ylletä – ainakaan vielä.

Siinä missä Nintendon minikonsolit ovat olleen huimia menestyksiä, PlayStation Classicia parjattiin julkaisunsa aikaan niin suppeasta pelivalikoimasta kuin heikosta emulaatiostakin. Ainakaan kuluttajat eivät ole rahdanneet nostalgiamasiinaa koteihinsa yhtä ahkerasti kuin minikokoisia NES- ja SNES-laitteita.

Lähde: Dualshockers