Sony julkaisi PlayStation 5:n tuoreimpia myyntilukuja.
Vuonna 2020 julkaistu PlayStation 5 on ollut myyntimenestys alusta saakka, tuotantovaikeuksia tai ei. Nyt myytyjen konsoleiden määrän on ilmoitettu ylittäneen 50 miljoonaa kappaletta, mikä nostaa Sonyn masiinan esimerkiksi Super Nintendon yläpuolelle kaikkien aikojen myydyimpien konsoleiden listalla. Seuraavaksi murskaantunee Xbox Onen myynnit, jotka huitelevat Wikipedian mukaan 58 miljoonan tienoilla. Kaikkien aikojen myydyin konsolihan on PlayStation 2 yli 155 miljoonan kappaleen myynneillä.
Edeltäjä PlayStation 4 ylitti samaisen virstanpylvään viikkoa vauhdikkaammin, joskin ilman PS5:n alun tuotantovaikeuksia lukemat olisivat vielä paljon nykyistä korkeammalla.
Lähde: Eurogamer